Valo, ilo ja nuoruus, sen kaiken voin saavuttaa.
Se on minun, miksi en olisi onnellinen?
Viinit helmeilevät. Samppanja vaahtoaa laseissa, juomme nuoruuden ja elämänilojen maljan.
Tuolla kaikuvat vienoina valssin sävelet. Käsivarteeni nojaten astelee vierelläni nuori nainen. Hänen runsas tukkansa hohtaa kuin suuri kimppu päivänsäteitä. Hänen poskensa on pehmeä ja hieno kuin ruusunpunainen sametti ja silmät loistavat kosteina ja salaperäisinä kuin metsälampi. Punaiset, raollaan olevat huulet näyttivät olevan valmiit suuteloille. Tunnen hänen nuoren notkean ruumiinsa lämmön ja valtimo hänen pienessä kädessään sykkii omaani vastaan…
Minä tanssin hänen kanssaan ja hurmaannun. Veri kohisee suonissani, ohimot lyövät. Joku kuiskaa sisässäni: sinun hän on, ota hänet, juo ja juovu rakkaudesta, nauti!
Me keinumme sävelten tahdissa. Hän värisee käsivarrellani. Tanssimme, tanssimme. Hänen poskensa hipaisee omaani. Tuntuu siltä kuin järki, kuin kaikki katoaisi ja näkisin ainoastaan hänet. —
Hurmaannun, kuiskaan hulluja sanoja. Hän painautuu lujemmin vastaani ja hänen henkäyksensä hyväilee kasvojani.
Katsahdan hänen silmiinsä, jotka äsken olivat kuin salaperäinen metsälampi, ja kauhistun. Niissä loistaa nyt eläimellinen halujen tyydytysvaisto. Alan tulla järkiini saaden samalla mieleeni hätäytyneet, lapsellisen vakavat silmät, joihin verkalleen kohoutuvat suuret kyyneleet, ja tulen entiselleni. Vien nuoren naisen pois. Kumarran sirosti ja poistun hänen luotaan. Poistuessani näen kylmät silmät ja pilkallisesti kohoavan kauniin ylähuulen.
Kumarran toiselle. Hän on nuori, juuri kukoistukseensa puhjennut neitonen. Hänellä on kastanjanruskea tukka, kalpea iho ja suuret viattomat silmät. Hän tanssii tanssin vuoksi ja iloitsee siitä. Hän ei huumaa aistejani, eikä itse huumaannu. Hän rupattelee kevyesti tyhjänpäiväisistä asioista ja vakuuttaa kerta kerralta olevansa niin onnellinen, kun saa tanssia kanssani. Hänen kätensä on valkoinen ja siro. Siinäkin lyö valtimo kiihkeästi omaani vastaan, syy kai on tanssin. Me lopetamme. Hän häviää tyttöparveen, minun jäädessä miesryhmään. Annan katseeni liukua yli salin, näen ainoastaan kauniita kasvoja, hymyileviä suita ja loistavia silmiä. Kenenkään silmät eivät ole lapsellisen avuttomat, eikä niihin kohoa suuria kyyneliä. Olen iloinen, sillä sydäntäni ei sellainen näky vihlaise täällä.
Taas soivat säveleet. Parit kiitävät lattialla. Äsken tanssittamani hurmaava nainen tanssii ohitseni. Hän nojaa pariinsa kuten äsken minuun ja heittää minulle kylmän silmäyksen. En tiedä miksi minua inhottaa hänen katseensa. Mieleni tekee pois — huoneeni hiljaisuuteen, mutta velvollisuus emäntää kohtaan pidättää minua täällä. Haen tanssitoveria ja löydänkin yhden, vieden hänet tanssiin. Hän on lihavahko, eikä tanssi kevyesti, mutta hänen valtimonsa lyönti on rauhallinen. Olen häntä pitempi ja voin katsella ylhäältä päin. Otsa ja tasaisten kulmakarvojen ääriviivat muistuttavat minulle erästä toista. Käsikin on jäntevä, työkäsi. Se muistuttaa kättä, jonka kymmeniä kertoja olen omaani sulkenut. Tunnen hurjaa riemua ja puristan vierasta naista kiihkeästi vastaani. Hän nostaa kysyvän katseen minuun ja silmien katse on vakava. Pyydän anteeksi. Hän hymyilee lempeästi ja me jatkamme tanssia. Hän puhuu kanssani ja hänen äänessään on surullinen sointu, joka vihlaisee rintaani. Lopettaessani toivon, etten olisi häntä pyytänyt tanssiin.