Hän istahti tuolille, vetäen hiukset olkapäiltä rintansa peitoksi, katsellen minua rohkeasti ylpeillä silmillään ja jatkoi:
— Tutustuessani sinuun olin sellainen, jommoinen tänä iltana soisin olevani: puhdas ja koskematoin.
Mielistyin sinuun ensinäkemältä ja mieltymys seurustellessamme muuttui rakkaudeksi. Lopullisesti rakastin sinua hurjasti ja tulisesti, uneksien hetkestä, jolloin voisin antautua sinulle kokonaan. Vereni polte vei päivieni ilon öitteni unet. Jos joskus nukahdin, heräsin autuaan uneni kuumaan hehkuun, ruumis märkänä hiestä, sielu surullisena unikuvien katoamisesta.
Näin menivät päivät, vierivät viikot toivon ja pelon vaiheella. Silloin kerran oli toivoni toteutumaisillaan. Lepäsin sylissäsi antautumis-riemun huumauksessa, lukien silmistäsi palavan veresi poltteisen janon. Olin autuas, autuas! Silloin muotosi synkistyi. Muistit hänet, jonka kerran olit samallaisin tuntein syliisi sulkenut. Veresi polte sammui. Istuit kylmänä vierelläni, koettaen ottaa käteni. Vedin sen pois. Halveksin sinua, kykenemätöntä, miehuutonta miestä. Vihasin ja kirosin sitä naista, joka varjon tavoin väliini tullen oli riistänyt minulta autuaan hetkeni.
Senjälkeen olin viikkoja omituisessa horrostilassa miettien miten kostaisin sinulle. Olit nähnyt haluni, tunkeutunut pyhättööni, katsonut sieluuni, mutta lukittujen ovien taa ei rangaistuksitta kurkistella ja minä kostin.
Tapasin miehen, jota aikaisemmin olin rakastanut ja antauduin hänelle.
Onnellinen suhteemme kesti kuukausia, sitten tuli seuraus näkyviin, matkustin pois. Lapsen synnyttyä palasin takaisin mennäkseni hänen kanssaan naimisiin, mutta hän oli kyllästynyt minuun ja niin suostuin tulemaan sinulle. Sinä olit herättänyt haluni tyydyttämättä sitä. Sinä olit syypää »lankeemukseeni». Sinä olit kylvänyt siemenen, sinä sait korjata sadon, sillä et ole hitustakaan parempi minua. Sinä makasit toisen sylissä sillä aikaa, kun minun sylini oli sinulle avoinna ja sinä sen kylmästi hylkäsit, vaikka sanoit rakastavasi minua.
Nyt olemme samanarvoiset, nyt voimme joko halveksia toisiamme tai rakastaa toisiamme.
Kumpikaan ei voi viskata ensimäistä kiveä.
Hän lopetti. Istuin kuin salaman iskun lyömänä ja jos aurinko olisi pudonnut taivaalta, en olisi siitä enemmän hämmästynyt kuin hänen puheensa kuullessani.