Et tullut. Kirjoitin vielä useammin, en saanut edes vastausta kirjeisiini. Silloin päätin tulla itse. Tulin, mutta sinä olit matkustanut pois vaimosi kanssa vieraalle maalle. —
Olin onneton, mutta tiesin tavottelusi turhaksi, sillä olit hyljännyt äitini rakkauden ja jättänyt hänet toisen naisen tähden. Soimasin sinua ääneen. Soimaukseni kuuli äitini ja se herätti hänet todellisuuteen, Hän kutsui minut luoksensa; painoi pääni rintaansa sanoen:
— Älä soimaa lapsi. Rakkaus ei ole meidän vallassamme, rakkaus vallitsee meitä, heikkoja ihmisiä. — Minä rakastan häntä, sentähden sieluni häntä kaipaa. Hän ei minua rakasta, siksi hän on minut jättänyt ja unohtanut, mennyt hänen luokseen, joka on sielullensa kallis. Mutta minä siunaan häntä, minä koetan iloita hänen onnestansa. Mutta minä tiedän hänen kerran palaavan luokseni, sillä hän tietää rakkauteni suuruuden, hän tuntee sieluni lohduttoman ikävän.
Ja jos en enää hänen saapuessaan ole elävien joukossa, niin sano tämä hänelle. Sano, että ymmärsin hänet. Sano että tiesin nuoruuden etsivän nuoruutta, voidakseen nauttia elämänpuun hedelmistä. Sano hänelle, etten häntä himoinnut, kaipasin vain, sillä hän on silmieni valkeus, on kynttilä tieni pimeydessä.
Sano tämä kaikki, lapseni, hänelle jos omat huuleni ovat hänen tullessaan käyneet sanattomiksi.
Purista lämpimästi hänen käsiänsä, jos omat käteni ovat kylmiksi kangistuneet.
— »Sain ensinnä anteeksi sulta, joka enimmän kärseit multa!» Nämä sanat tulivat mieleeni kuullessani tyttösi viime lauseen, tuntien samalla kuin huultesi hellän kosketuksen otsallani ja sieluni huusi rakasta nimeäsi yhä enemmän ja enemmän.
Tyttäresi jatkoi; — Sen illan jälestä muuttui äitini toisenlaiseksi. Hän ei itkenyt enää niin paljon kuin ennen, hän ei valittanut, eikä puhunut sinusta niin paljon unissaan, mutta hän rupesi huomattavasti kuihtumaan. Sulavien liikkeiden siaan tuli jäykkyys, silmien lempeä katse muuttui tuikeaksi ja entisen ahkeruuden siaan tuli sairaloinen työkiihko. Melkein läpi vuorokauden teki hän työtä, levähtämättä, Päivät puutarhassa, yöt sisällä huoneissa. Käsityö toisensa perästä valmistui hänen ahkerissa käsissään ja mitä mutkallisempi ja vaikeampi joku työ oli sen enemmän hän siitä piti.
Hätäisenä seurasin hänen toimiaan, sillä näin suuren sisäisen tuskan pelottavassa määrässä jouduttavan hänen pois menoaan.
En koskaan voinut hänelle siitä puhua, mutta ymmärsin hänen tietävän ajatukseni, sillä joka ilta hyvää yötä toivottaessaan hyväili hän minua kuin viimeistä kertaa.