"Hiljaa, hiljaa, etteivät toiset kuule — minä olen hirveästi väsynyt — auttakaa!" pyysin niin hiljaisella äänellä, että hän tuskin sitä kuuli. Hän istui maahan, otti minut syliinsä, otti toisella kädellään pieneltä pöydältä, joka oli hänen vuoteensa vieressä, pullon ja alkoi hautoa kulmiani Kölnin vedellä. Vähän ajan perästä aloin tointua ja rupesin itkemään. Neiti Junge painoi minua rintaansa vasten ja antoi minun siinä hetken aikaa itkeä rauhallisesti. Sitte kysyi hän hiljaisella sydämellisellä äänellä:
"Mikä, rakas Liina, teille on tullut?"
"Sitä en voi sanoa teille, mutta hirmuinen tuska täyttää sydämeni. — Oi, auttakaa te, että niinpian kuin suinkin, ehkä vielä tänäpäivänä, pääsisin täältä kotiin! Mutta elkää kenellekään puhuko, kuinka tulin tänne, eikä mitään sydämeni tuskasta!" pyysin häntä.
"Mutta tehän olette aivan kipeä, kuinka voitte sitten matkustaa?" vastasi hän.
"Voi, luvatkaa, että saan levätä jonkun tunnin teidän vuoteessanne, sitte voimistun varmaankin niin paljo, että voin lähteä."
"Halukkaasti lupaan sen, mutta mitä sanon toisille, kun he teitä kysyvät?"
"Ei mitään muuta, kuin että eilisestä tanssimisesta olen hiukan kipeä."
Hän auttoi minua vuoteesensa, avasi vaatteeni, peitti lempeästi, istui sitten vuoteeni viereen ja pani kätensä otsalleni, jossa hän piti sitä, kunnes nukuin. Niin, kiitos nuoruuden voimille, minä nukuin todella — olivathan sekä ruumiini että sieluni sanomattoman väsyneet — ja makasin iltaan asti. Kun siitä heräsin, näin jälleen ensimmäiseksi neiti Jungen lempeät silmät.
"Jumalan kiitos, te olette hyvin maannut", huudahti hän iloisesti vastaani. "Ja teidän iloksenne saan kertoa, että huomenna voitte lähteä. Herra T. ja Fredrikakin hämmästyivät ensin, kun saivat kuutta teidän aikeenne, eikä Fredrika tahtonut siitä kuulla puhuttavankaan. Mutta kun yhä edelleen pyysin ja selitin, ettette suinkaan kevytmielisyydestä tehnyt päätöstänne, ja vielä kerroin, että olitte eilisestä tanssista hiukan kipeä, suostui herra T. vihdoin teidän lähtöönne. Fredrika on jo kymmeniä kertoja käynyt täällä teitä katsomassa, rouva T:kin kerran ja herra T. on myös usein kysynyt tilaanne. Fredrik oli jo aamulla, ennenkun minä tulin huoneestani, äitinsä tahdosta lähtenyt pariksi päivää Stülpnagelille, joiden vanhin poika on tullut kotiin Saksasta."
Minä kuuntelin rauhallisesti hänen puhettaan ja kiitin häntä kaikesta vaivastaan, jota hän oli nähnyt minun tähteni. Hän nousi vuoteen äärestä ja lähti huoneesta. Hetken perästä tuli hän jälleen takaisin, kantaen tarjoimella ruokaa. Hänen perässään tuli Fredrika.