"Kaikki muut palvelijat? Minä en tiedä olevani muiden kuin vanhempaini palvelija. Voinhan kuitenkin mennä rouvaa tervehtimään, koska hän on sitä toivonut. — Mutta kuulkaa, Emilia, teille antaisin sen neuvon, ett'ette pitäisi Leenan kanssa suurta tuttavuutta ja että puhuisitte hänen sanojaan niin vähän kuin suinkin, sillä Leena kääntää monen asian pahemmaksi, kuin se todella onkaan."
"Te olette varmaankin oikeassa", sanoi Emilia, "minusta tuntuu myöskin siltä. Minä tahtoisinkin pysyä erilläni noista palvelijoista, vaan rouvan ompelijatar on hauska ihminen ja hänen tähtensä käyn siellä. Mutta Leena tunkeutuu aina meidän joukkoomme ja tiedustelee kaikkea, mitä te teette ja puhutte, että usein oikein suututtaa." — En tiedä, mitä Emilia vielä puhui, olin väsynyt ja nukuin.
Seuraavana päivänä läksin isäni huoneesen, joka oli kokonaan toisessa rakennuksessa työmiesten suuren tuvan päässä, ja löysin hänet kirjoittamasta. Isällä oli kolmekymmentä miestä talon ruuassa.
"Suo anteeksi, rakas isä, että tulen sinua häiritsemään", pyysin minä.
"Se ei tee mitään, enhän saa sinua usein nähdä. Mutta nyt on sinulla varmaan jotakin tärkeää asiaa, koska tulet minun luokseni."
"Tulen vaan kysymään, enkö voisi auttaa sinua kirjoittamisella?"
"Todella", sanoi isä, "hyvä lapsi, sitä olen ennenkin ajatellut, mutta en ole sinua ruvennut vielä vaivaamaan."
"Isä", sanoin vesissä silmin, "sinä olet nähnyt paljon vaivaa minun tähteni, enkä minä enää ole heikko lapsi."
Hän ei antanut minun enää puhua, suuteli minua, silitti poskiani ja lausui: "auta sitten minua! Katso, tuossa on pieni kirja, johon renki on merkinnyt alustalaisten työpäivät. Ne minun pitäisi joka ilta kirjoittaa omaan, suureen kirjaani, mutta ei ole aina aikaa, ja siten karttuu niin paljon työtä, että vihdoin se jää tekemättä. Tule, istu tähän minun paikalleni ja jatka kirjoitusta siitä, mihin minä jäin."
Hän näytti minulle vielä kerran, mitä ja kuinka minun piti tekemän, sitte lähti hän pellolle leikkaajien luo. Mutta minä kumarruin hänen koukeroidensa yli, joista tuskin sain selvää, ja kirjoitin iloisella mielellä eteenpäin. — Siitä päivästä kutsui isä minua usein itseään auttamaan; vielä useimmin sitten, kun hänelle tuli kaupungin kauppijailta tilauskirjeitä. Äitini antoi minulle myöskin yhä enemmän työtä maitohuoneessa ja talouskamarissa. Sen ohessa olin vielä sisarieni opettajana. Mutta he eivät olleet ensinkään tyytyväisiä minuun ja murisivat sitä, että minä samoin kuin Emilia heti juoksin pois heidän luotaan, kun koulutunnit olivat loppuneet. Emilia ompeli ja paikkaili nyt enimmästi.