Ei mikään järjellinen, tosisivistynyt ihminen voi kieltää täydellistä kunnioitustaan opettajakutsumusta ja kansakouluopettajan säätyä kohtaan, eikä epäillä tämän säädyn yhdenvertaisuutta muiden kanssa.
Vaan jos nuorukainen tällä perusteella toivoisi tulevansa persoonallisten kunnianosotusten esineeksi, niin se olisi enemmän kuin mieletöntä. Siitä, että koko sääty ja toimi nauttii kunnioitusta, ei saa päättää, että jokainen yksityinen heti tulee osalliseksi tuosta kunnioituksesta. Ei sääty eikä kutsumus tee yksilöä kunnioitusta ansaitsevaksi, vaan se tapa, jolla täyttää kutsumuksensa, ja sentähden se, joka vasta on alottanut toimensa, ei voi vaatia, että häntä kohdellaan erityisellä kunnioituksella, sillä silloin pidettäisiin alku täyttämisen veroisena. Kunnioitus, vielä enemmän kuin rakkaus, on ensin ansaittava.
Huomatkoot tämän ne nuoret opettajat, jotka ryhtyvät ammattiinsa ylen suurilla toiveilla ja vaatimuksilla, sitä enemmän, koska usein ovat kuulleet virkansa olevan vaikean ja tärkeän ja sentähden heti ovat valmiit pitämään itsiäänkin sangen tärkeinä henkilöinä, joita ei voida kohdella kyllin kunnioitettavasti. Semmoisille nuorille miehille täytyy huutaa Franklinin sanat: "Kumartakaa, kumartakaa"; mutta moni on noudattamatta noita hyvää tarkoittavia sanoja ja antaa ennemmin elämän kovien kohtausten opettaa itseään. Maailmalla on suuri halu semmoiseen opettamiseen; mutta se on hyvinkin tyly opettaja, jonka siveelliset opetukset usein tulevat liian myöhään ja joka ei voi saada tehtyä tekemättömäksi.
Opettajain ominaisuuksista.
Ranskalainen historioitsija ja sielutieteilijä Guizot sanoo kansakouluopettajasta: "Hän on mies, jonka tulee tietää enemmän kuin sen, minkä hän opettaa, opettaakseen sitä taidolla ja älyllä; joka elää alhaisessa toimintapiirissä, mutta jolla kuitenkin tulee olla ylevä sielu, säilyttääkseen sitä mielenlaadun ja käytöksen arvoa, jota ilman hän ei koskaan tule saamaan perheiden kunnioitusta ja luottamusta; jonka luonteessa on yhdistettynä lempeys ja lujuus, sillä hän on alhaisemmalla yhteiskunnan asteella kuin moni muu, mutta ei kuitenkaan saa alentua kenenkään palvelijaksi; jolle omat oikeudet eivät ole tuntemattomat, mutta jonka kuitenkin tulee enemmän ajatella velvollisuuksiaan; joka ennen kaikkea ei saa pyrkiä pois säädystään; on tyytyväinen asemaansa, koska hän siinä vaikuttaa hyvää; joka on päättänyt elää ja kuolla alempien koulujen palveluksessa, joka on hänelle Jumalan ja ihmisen palvelus."
Opetettavan valmistamisesta.
Löytyy vieläkin opettajia, jotka ryhtyvät päivätyöhönsä ilman riittävää valmistusta ja opettavat onnen nojalla, ikäänkuin heidän työnsä olisi vain koneellista ammattia. Ja kuitenkin täytyy myöntää, ettei mitään suunnitelmanmukaista, täydellistä, havaannollista menestyvää opetusta voi löytyä ilman huolellista ja tarkkaa valmistamista. Siihen, että valmistus usein laiminlyödään, on syynä osaksi haluttomuus ja totisen rakkauden puute kutsumukseen, osaksi monen opettajan ylen suuri itseensä luottamus. Viimemainittua täynnä arvelevat he oppineensa kylliksi seminaarissa tai edellisessä virkatoimessaan, voidakseen astua lasten eteen valmistuksetta, ja luulevat oikean menettelyn tulevan itsestään oikeaan aikaan.
Opetuksen valmistamisella on kuitenkin kaksinainen tarkoitus,, sillä siinä tulee ensinkin kysymykseen, mitä on opetettava, s.o. itse ainemäärä, toiseksi myös, kuinka on opetettava eli opetustapa. Opettajan tulee siis ennen joka opetustuntia tehdä itselleen kysymys, onko se opetusaine, jonka hän aikoo esittää lasten käsitettäväksi ja tiettäväksi, hänelle itselleen joka suhteessa selvillä sekä vastaako tämä ainemäärä koulun tarkoitusta ja onko se omansa kehittämään elämää varten ja siis esittämistä ansaitseva. Ei kukaan voi antaa, mitä hänellä ei itsellään ole; monet opettajat luulevat itsellään olevan paljon, jos he vaikka kuinka pintapuolisesti ovat vilkaisseet johonkin opetusohjeesen, ja he luottavat siihen, ajattelematta, että käveleminen kainalosauvalla kuitenkin aina on ontumista, eikä koskaan tule näyttämään vapaalta, omatakeiselta käymiseltä.
Mutta jos valmistaminen jo aineen suhteen on erittäin tärkeä ja sen kautta saavutettu varmuus ja selvyys ovat välttämättömät opetuksen menestymiselle, niin se on vielä tärkeämpi opetustapaan katsoen. Tässä tulee opettajan itselleen antaa tarkat vastaukset seuraaviin kysymyksiin:
1) Missä suhteessa on se, jota tänään ja juuri tänä tuntina ai'ot opettaa, edelliseen ja seuraavaan? Täydentävätkö ja perustavatko ne toisiaan, ja onko nyt opetettavan suhde edelliseen ei ainoastaan itsellesi, vaan myös oppilaillesi selvä?