Koulu ei sitäpaitsi suinkaan ole mikään ajanhengen hedelmä, vaan tuon sinapinsiemenen tuote, joka on kasvanut mahtavaksi puuksi, jonka suojassa taivaan linnut, mutta myös kansan köyhät asuvat ja iloitsevat sen varjosta.
Vanhempain korkeat ajatukset lapsistaan.
Joka tarkastaa varsinkin ylhäisempien kansankerrosten perheitä, ei voi kieltää, että monet vanhemmat pitävät lapsiaan todellisina epäjumaloina ja niissä jumaloivat itsiään. Juuri sentähden löytyy niin paljon sydämettömiä, itsekkäitä, tyytymättömiä ihmisiä, joilta, vaikka heillä on kohtuuttomat mielihalut, kuitenkin puuttuu luonteen voimaa, ja jotka muilta toivovat saavansa, mitä siveellisen heikkoutensa tähden itse eivät kykene saavuttamaan. Vanhemmat, olkootpa vaikka ruhtinaita, eivät voi huonommin pitää huolta lastensa tulevaisuudesta, kuin tuommoisella epäjumalisella rakkaudella, joka asettaa nuorison veltostuttaville höyhenpatjoille, valmistaakseen heille ehkä vanhemmalla ijällä olkivuoteen. Sillä harvoin tulee lasten kohtalo samallaiseksi kuin vanhempain; päinvastoin tarttuu elämä velttoon ihmiseen kovalla kouralla, eikä suo hänelle mitään taistelutta ja ponnistuksetta.
Vakava, ankara kasvatus on siunaus koko elinajaksi, sillä se jäljittelee ihmiskunnan kasvatusjuoksua, jossa Sinain korpi ja ukkosilma sekä vieraan kansan rautainen sorto kävi ihmisenpojan lempeän ikeen edellä. Se opettaa meille, että emme saa toivoa ja odottaa liikoja, antaa voimaa kunnioittamaan kanssaihmisiä ja rohkeutta itse tekemään työtä. Vakava kasvatus ei tee elämää kukkatarhan, vaan vahvan vuoren ja alppiasukkaan terveen, voimakkaan mielen luontoiseksi, jota vastoin veltto, hemmotteleva kasvatus vie tasangolle, missä heikommat, voimattomat heimokunnat asuvat.
Tositerveellisen ankaruuden tulee liittyä tuohon puhtauteen, joka kaikessa esiintyy tahrattomana esikuvana, sen täytyy olla yhdistetty siihen rakkauteen, joka keventää vaikeudet ja joka lempeänä lähteenä kumpuaa jyrkästä kalliosta, sen täytyy lopuksi liittäytyä tuohon siveelliseen voimaan, joka ilolla uhraa itsensä rakkaimpansa edestä.
Ainoastaan semmoisesta ankaruudesta puhkeaa uskollisuuden ja hurskauden lakastumaton kukka, joka, kuten Jerichon ruusu, ei pelkää myrskyä eikä erämaan hiekkaa. Ei se kuulu ainoastaan kotiin, se kuuluu myös kouluun ja siihen sitäkin enemmän, koska sitä nykyaikaan ensinmainituissa löytyy yhä harvemmin.
Isät ja äidit! Oppikaa ennen kaikkea tuntemaan lapsenne ja älkää pettykö heidän kykynsä ja hyveittensä suhteen! Joka ihmisellä on oma omituinen leimansa, oma Jumalan antama määränsä ruumiin- ja sielunvoimia. Kuten hedelmäpuun siemenestä taas syntyy hedelmäpuu, eikä viiniköynnös, niin myös joka ihminen toimii hänelle annetun kyvyn mukaan ja muodostuu siksi, johon hänellä on taipumusta. Kaikki emme voi osata kaikkea.
Ei kenenkään tule ajatella tätä enemmän kuin vanhempain. Semmoisina, kuin Jumala antoi meille pienokaisemme, tulee meidän rakastaa heitä; mutta tiedämmehän, että vanhempain rakkaus helposti pettyy. He näkevät lapsissaan mielellään kaikki hyvät avut yhdistettyinä ja vastaisen suuruuden alun ja he kaunistavat lemmikkinsä arveluttavimmatkin virheet. He kutsuvat valhetta viisaudeksi, itsepäisyyttä lujaksi luonteenvoimaksi, laiskuutta neroksi, hävyttömyyttä lapsellisuudeksi, meluavaa käytöstä sukkeluudeksi j.n.e.
Semmoisella sokealla rakkaudella, joka vikoja varten käyttää pienentäviä, mutta hyviä puolia varten suurentavia laseja, on surkeat seuraukset. Siitä juuri nuo niin usein nurinpäiset elämänuran valinnat syntyvät, jotka kahlehtivat tosineron ja koittavat varustaa hyvin jokapäiväisen hengen siivillä; se on, joka vihamielisimmin asettuu koulua vastaan, väärin käsittää opettajan toimia ja rangaistuksia ja jättää hänen varoituksensa varteen ottamatta. Tämä pienokaisten hyviä puolia liiallisesti ihaileva rakkaus myös synnyttää kiittämättömyyttä, koska se puolustelee laiskuutta, kaunistaa pahaa tapaa ja uppiniskaisuutta, lukee onnellisen edistymisen lapsen ansioksi, mutta puutteellisuudet tiedoissa kokonaan koulun viaksi. Tämä väärä rakkaus selittää, minkätähden juuri köyhän lapsi usein tuottaa kasvattajalle enemmän iloa, kuin ylhäisten ja rikkaiden.
Ja eikö tuo sokea rakkaus usein pakota lapsia kaikellaiseen, johon heillä ei ole luontaista kykyä eikä taipumusta! Tytön täytyy piirustaa ja maalata, pojan soittaa pianoa tai viulua, vaikkei kummallakaan ole siihen taipumusta; mutta heidän täytyy oppia sitä, koska se kuuluu hyvään tapaan ja säädynmukaiseen kasvatukseen. Siten tuhlataan rahaa ja riistetään nuorisolta ne joutohetket, joita verrattoman paremmin voisi käyttää virkistykseen.