Vanhempain puheet lasten kuullen.
Vanhempain keskusteluilla lasten läsnä-ollessa ja heidän kuullen on suuri vaikutus, sitä enemmän kuta vähemmin otetaan lukuun lasten läsnä-olo. Semmoisissa keskusteluissa ilmaantuvat usein tarkkaan sydämen salaisemmat ajatukset ja suuntaukset, todelliset periaatteet ja taipumukset sekä vanhempain siitä johtuvat toiveet. Vaikka lapset semmoisissa tilaisuuksissa joskus näyttävät hajamielisiltä, tarkkaamattomilta sekä vaipuneilta muihin ajatuksiin, niin se kuitenkin usein on erehdys, ja ylipäätään voi olla ihan vakuutettu siitä, että heiltä ei mene hukkaan yksikään sana ja että kaikki painuu syvään heidän mieleensä. Kuin tahallisia opetuksiamme kuunnellaan vain puoleksi ja ne pian joutuvat unohduksiin, painuvat edellisessä mainitut keskustelut syvään lapsen sydämeen, ja minä luulen voivani väittää niiden yleisen luonteen suuressa määrässä vaikuttavan lapsen luonteen kehitykseen, vieläpä koko elämän suuntaankin. Jos vanhempain keskustelut ovat pintapuolista ja aineellista laatua ja tarkoittavat ainoastaan maallisia huvituksia, niin voi olla vakuutettu siitä, että myös lapsen mieli suunnataan siihen. Niinpä tulevat rakkauden tunteet lähimmäiseen ja kristillinen lempeys löytämään vähemmän otollisen maaperän siinä, missä lapset yhä vaan kuulevat ankarimpia arvosteluja kanssa-ihmisten heikkouksista ja vioista ja missä he huomaavat vanhempain mieluisimpana puheaineena olevan muiden säälimättömän moittimisen. Täyskasvuisten keskustelut lasten kanssa tarkoittakoot heidän järkensä kehittämistä ja heidän muistinsa rikastuttamista hyödyllisillä tiedoilla ja heidän keskinäiset puhelunsa lasten kuullen pää-asiallisesti sydämen lämmittämistä uskontoa ja kaikkea jaloa ja pyhää kohtaan sekä tuon ihanteellisen suunnan saavuttamista, joka suojelee ilkeydeltä ja pysyväisesti kirkastaa koko elämän.
Vastustajista on usein enemmän todellista hyötyä kuin ystävistä.
Vastustajillemme olemme yleensä suuremmassa kiitollisuuden velassa kuin ystävillemme. Viimemainitut ovat hyväntahtoisuudessaan usein puolueellisia ja kaunistavat vikojamme sekä esiintuovat todelliset hyvät puolemme semmoisella tavalla, että se helposti viettelee meitä arvostelemaan ansioitamme liian suuriksi sekä huolettomuuteen saavutetun pysyttämisessä. Vastustajamme taas ovat ihmeteltävän teräviä huomaamaan pienimmätkin heikkoutemme, he tietävät tehdä parhaimmatkin puolemme epäiltäviksi ja palottelevat todelliset vikamme niin tarkkaan, että ne siten tulevat meille selvemmiksi kuin huolellisimman itsetutkimisen kautta. Kuullessamme ja lukiessamme vastustajiemme hyökkäyksiä löydämme, niissä esiintyvistä liioitteluista huolimatta, kuitenkin kylliksi totta sanoaksemme: "Herra, armahda minua syntistä!" Opettajasäätykin on vuosien kuluessa monasti ollut hyökkäysten alaisena ja erilaisimmat puolueet ovat sitä usein kiihkeästi arvostelleet. Samaten ovat koulujemme laitokset ja olot tulleet usein ankarastikin moitituiksi ja siinä ei aina ole erotettu syyllisiä syyttömistä. Mutta opettajat tekevät yleensä hyvin, jos he koettavat semmoisista hyökkäyksistä ja arvosteluista saada opetusta itselleen sekä elämälleen ja toimelleen. Monen liioittelun ja kohtuuttoman hyökkäyksen ohessa löytävät he kuitenkin kylliksi totta nöyrästi tunnustaakseen, ettei kaikki sentään ole, niinkuin pitäisi, ja että hyvin moni seikka vaatii parantamista.
Kävelyretkien hyödystä.
Oivallinen keino oppia tuntemaan lapsien, etenkin poikien, luonnetta on yhteiset kävelyretket. Ylimalkaan olisi vahinko, jos ne tulisivat häviämään kouluistamme, ei ainoastaan niiden riemujen tähden, jotka siten häviäisivät, vaan koska ne varmasti ja ilman silmäänpistävää tarkoitusta vastustavat nuorisomme liian aikaista kypsymistä, koska ne sallivat lasten kerran olla lapsia ja sen ohessa vahvistavat ruumiinvoimaa, opettavat tyytyväisyyttä, yksinkertaisuutta sekä vaativat yhteishenkeä ja kernasta alistumista.
Jos kävelyretkellä tarkoitetaan jotakin hyvää, niin jättäköön opettaja ennen kaikkea turhan tarkkuuden kotiinsa! Lähdettäköön ilman suuria valmistuksia, älköön tarkastettako ilmaa liian levottomasti! Vähäinen sade vain enentää iloa. Sauva käteen, leipäpala taskuun! Vettä löytyy kaikkialla. Älä suuntaa kävelyä jotakin majataloa kohti, vaan vie joukkosi metsään tai vuorelle. Johda se varjokkaalle metsäniitylle tai muuhun yksinäiseen paikkaan ja anna sen rasittavan kävelyn jälkeen levätä, pakinoida, leikkiä, syödä, mitä he vaan itse tahtovat. Älä ryhdy johtamaan kaikkialla, vaan anna poikiesi itsekin valita, järjestää ja määrätä; kyllä niissä esiintyy yksityisiä, jotka ehdotuksillaan osoittavat, että heillä on erityistä taipumusta johtamiseen.
Älä jätä huomaamatta, jos joku eriää muista ja tahtoo yksinäisyydessä olla omien ajatustensa seurassa.
Sitä et saa sallia! Kävelyretkellä täytyy kaikkien olla yhdessä, ei kukaan saa antaa erityisille mielihaluilleen valtaa eikä nauttia mitään etua toisten kustannuksella.
Voimien ponnistus ilman raakuutta ja röyhkeyttä ei häiritse, vaan päinvastoin lisää iloa. Jos oja on tiellä, niin anna poikien hypätä sen yli; jos tulee eteen kukkula, jota he tahtovat pitää linnoituksena ja piirittää sitä, niin anna heidän tehdä se! Mitä iloa olisi nuorisolle kävelyretkestä, jos he eivät saisi osoittaa nuoruuden intoaan ja rohkeuttaan, vaan aina huolehtia jokaisen pilkun takia, jonka saavat vaatteisinsa.