Samaten kuin nuoriso yleensä haaveksii ihanteita, niin tahtoo yksin köyhänkin lapsi sovittaa käsityksensä kaikesta jalosta ja täydellisestä, jotka hän lyhyen elämänsä aikana on saanut, johonkin erityiseen henkilöön. Silloin hän erittäinkin valitsee opettajansa kaiken hyvän edustajaksi ja hän pitää epäilemättömänä, että opettajalla täytyy olla kaikki mahdolliset hyvät avut. Jos kaikki valehtelevat ja pettävät, opettajani ei sitä tee; jos vaikka oma isäni on juoppo, opettaja ainakin on raitis; vaikka vanhempanikin elävät eripuraisuudessa, opettajani on rauhan mies: niin lapsi ajattelee ja rohkenee tuskin uskoa, että opettajallakin on maallisia tarpeita sekä syö ja juo, kuten muutkin. Niin, opettaja on turmeltumattomien lasten inhimillisen täydellisyyden jalo perikuva, ja kouluhuone seppelöi tätä kuvaa kunnioitusta vaativalla kehyksellä. "Tätä paikkaa on opettajamme sormellaan kosketellut", sanoi minulle kerran pieni tyttö ja osotti sitä sanoessaan kunnioittavasti erästä kohtaa kirjassaan, jonka hän oli ympäröinnyt hienolla lyijykynäviivalla.

Mutta jos opettajalla on se etu, että hän harvemmin kuin vanhemmat esiintyy lasten edessä, niin hänen asemansa siinä suhteessa on epäedullinen, että häntä juuri sentähden huolellisemmin tarkastetaan. Ajatelkoon jokainen opettaja tätä tarkkaan ja pitäköön sitä mielessään joka aamu. Hänen tulee vakavasti muistaa, että lapset hänessä näkevät kaikki täydellisyyden käsitteensä ruumiillisessa muodossa, ja älköön hän unohtako, että juuri tuo haaveksiva, hurskas nuorison luottamus häneen helpottaa hänen työtänsä ja tekee hänen esimerkkinsä siunausta tuottavaksi. Maailma tekee kylliksi ottaakseen nuorisolta tuon luottamuksen; tahtooko vielä opettajakin puolestaan edistää sitä ja moitittavalla ja kevytmielisellä tavalla riistää itseltään sen perustuksen, jonka pääasiallisesti tulee tukea hänen kasvatustointaan?

Jota enemmän opettaja ymmärtää käyttäytyä niin, että hän lasten silmissä näyttää korkeammalta olennolta, sitä enemmän hänen kiitoksensa tekee onnelliseksi, sitä syvemmälle hänen moitteensa tuntuu ja sitä paremmin kasvatustyö onnistuu. Mutta voi niitä opettajia, jotka lasten edessä antautumalla kiihkoisan mielen tilan valtaan esiintyvät tavallisina ihmisinä, jotka rangaistuksella ainoastaan tarkoittavat kostoa, ja joiden siveellisestä arvosta joka mökissä puhutaan epäilevästi. Eräs lasten ystävä sanoo teoksessaan: "Ei mikään opettajien ja oppilasten välinen suhde ole onnettomampi kuin jos oppilaat alkavat epäillä opettajan tietoja." Mutta me lisäämme tähän, että se suhde on opetukselle ja kasvatukselle vielä monta kertaa enemmän onneton ja kirouksen alainen, jos lasten sydämissä syntyy epäilys opettajan siveellisestä arvosta. Jos kerran luottamus siinä kohden on hävinnyt tai vaan käynyt horjuvaksikin, silloin menettää yksin Jumalan sana vaikutuksensa, silloin menettää kiitos ja moite kiihottavan voimansa, ja mitä rakkaus ja kunnioitus aikaisemmin on saanut aikaan, sen saavuttavat hädin tuskin ruumiilliset rangaistuskeinot hetkeksi.

Niin, paljon vaaditaan siltä, joka tahtoo olla opettaja sanan täydellisimmässä, jaloimmassa merkityksessä, ja me myönnämme kernaasti, että me kaikki jäämme kauvaksi ihanteesta jäljelle. Meidän työmme on ihmistyötä ja usein tulos hyvin vaillinaisesti vastaa rehellistä tahtoamme; mutta jos me sentähden korkeimmalta tuomarilta toivommekin anteeksi saamista, niin me emme koskaan saa unohtaa, että meidän tulee vastata tahdostamme sekä että meille on sanottu: "Voi sitä, joka pahentaa yhden näistä pienimmistä." — Sanat ovat hyvät, mutta teot ovat paremmat, ja missä vilpitöntä Jumalan johdattamaa tahtoa löytyy, siinä myös ei puutu tekoja, joita tosin haittaa maallinen vaillinaisuus, mutta joilla kuitenkin on jumalallisuuden leima, samaten kuin mekin sydämessämme kannamme Jumalan kuvaa. Ainoastaan aineellinen, kylmä jokapäiväisihminen voi sitä paitsi pilkata tuota opettajatoimen ihanteellista käsitystä. Laivuri, joka pyrkii joen toisella puolen olevaan rantaan, suuntaa laivansa korkeammalle kuin muuton olisi tarpeellista, koska hän tietää, että virran voima kuljettaa häntä alaspäin. Nimitettäköön vain ihanteita saippuarakoiksi; minä pidän niitä mieluummin uimarakkoina, jotka ylläpitävät meitä maailman myrsky-aalloissa ja varjelevat meitä hukkumasta.

Johdonmukaisuus ja sen vaikutus.

Rakkaus ja johdomukaisuus ovat kaksi asiaa, jotka eivät tavallisesti sovi yhteen, syystä että toinen näyttää olevan ristiriidassa toisen kanssa ja viimemainittu on taipuvainen väistymään edellisen tieltä. Kuinka usein kuulee äidin sanovan: Odota vaan, huomisesta alkaen sinun joka päivä tulee tehdä sitä tai sitä; mutta tytär tietää jo ennestään, mitä tämä merkitsee, sekä että tuo "huomenna" ei koskaan tule. Usein sanoo opettaja: "Tästä lähtien tulee jokaisen joka päivä suorittaa se tai se työ, tästä lähtien se tai se ei enää tule olemaan sallittu, ja jos se kuitenkin vielä tapahtuu niin" j. n. e. — Mutta kaikki jää entiselleen, ja jos kerran ensimmäinen kiivastus on mennyt ohi, niin oppilailla ei enää ole mitään peljättävänä. Pojat ja tytöt kirjoittavat kuten ennenkin oikein aika huonosti, telmivät entiseen tapaan koulumatkalla ja myöhästyvät koulusta tänään, kuten eilenkin.

Ja kuitenkin johdonmukaisuus on erinomaisen vaikuttava voima, jota ilman ei mikään kasvatus voi menestyä ja jota ilman sitä kunnioitusta puuttuu, jota oppilaan tulee tuntea kasvattajan käskyjä kohtaan. Johdonmukaisuus, ollen lujan luonteen ilmaus, herättää kunnioitusta nuorissa ja vanhoissa, se kesyttää yksin eläimenkin ja tekee sen soveliaaksi ihmisen palvelijaksi.

Mutta mitä siis ymmärretään johdonmukaisuudella? Sillä ymmärretään, että ihminen aina on toimittava samojen johtavien peri-aatteiden mukaan, niin että ei peruuta, mitä kerran on käskenyt, ei jätä täyttämättä, mitä on luvannut tai uhannut, eikä myös tyydy siihen, että käskyt noudatetaan vain puoleksi. — Mitä se vaatii opettajalta? Hyvää muistia, jotta hän ei itse huomaamattomuudesta ole epäjohdonmukainen, mutta etenkin se vaatii tyyneyttä ja kiihkottomuutta. Mitä suuttumus on käskenyt tai uhannut, sen huomaa jälestäpäin järki mahdottomaksi tai liian ankaraksi, ja määräys on peruutettava. Se edellyttää myös säästäväisyyttä käskyissä ja kielloissa. Missä määräyksiä joukottain annetaan, siinä on lujuus harvinainen. Pian väsyy alituiseen rankaisemiseen tai unohtaa eri säädökset niiden paljouden tähden. Lopuksi johdonmukaisuus vaatii opettajalta virkeyttä ja uutteruutta sekä silmän ja korvan kaikkialla olemista.

Ja mitä se vaikuttaa? Jo edellisessä sanottiin, että se herättää kunnioitusta. Kysykäämme vain itseltämme, niin käsitämme sen täydellisesti: Eikö jonkun ihmisen tyyni esiintyminen aina samallaisena johdata mieleemme luontoa ja sen ikuista järjestystä, ja eikö suuri yleisö tottele johdonmukaisia vallanpitäjiään melkein yhtä nöyrästi kuin maailmanjärjestystäkin? Johdonmukaisuudella on totuttava voima ja vaikuttaa siis, että se, mikä alussa vain vastenmielisesti täytettiin, muuttuu välttämättömyydeksi. Viimein se kouluelämässä säästää monta sanaa ja helpottaa kaikkea, mutta erittäinkin kokonaisuuden ohjaamista, jota ei milloinkaan saa puuttua.

* * * * *