»En tiennyt, että olette Parisissa… Kuherruskuukauttanneko te vietätte?»
Hän oli pieni, lihava mies viidennelläkymmenennellä, pyöreine kasvoineen ja pienine säihkyvine silmineen: hän vilkaisi Ellyyn katsellen peittelemättömällä uteliaisuudella nuorta rouvaa, joka oli vain pari päivää ollut naimisissa. Aistillisuus, joka alati etsi ruumiillista nautintoa, ympäröi häntä kuin lämmin ilmakehä, ja hänen käytöksensä oli joviaalinen ja ystävällinen, ikäänkuin hän heti paikalla olisi tahtonut kutsua heidät aamiaisille hyvään ravintolaan sekä sen jälkeen jonnekin muualle. Hänen pitkäaikuinen oleskelunsa ulkomailla oli jättänyt leimansa hänen ulkoasuunsa, puheeseensa ja liikkeihinsä, mikä kevensi hänen synnynnäistä hollantilaista raskauttansa, joskin se samalla tuntui hiukan naurettavalta, sillä sulavilla liikkeillään hän muistutti suuresti pientä naarasnorsua. Mutta hänen korvansa pistivät ulos kuin satyyrin; ja hänen silmänsä säkenöivät; ja hänen nauravat huulensa olivat paisuneet ja paksut aivankuin hänessä olisi ollut intialaista verta; ja hänen pienet, hyvin hoidetut hampaansa välkkyivät huulien välistä. Kun nainen kulki hänen ohitseen, tarkasti hän häntä yhdellä silmäyksellä kiireestä kantapäähän asti; ja hän näytti vaipuvan mietteihinsä silmänräpäykseksi tai pariksi.
»Me puhuimme juuri sinun äidistäsi, Theo. Hassua, että meidän piti tavata sinut», toisti Lot.
»Minä kävelen bulevardeilla joka aamu, ja siksi on aivan luonnollista, että tapasimme toisemme. Olen iloinen saadessani tilaisuuden onnitella teitä… Äitikö? Hän voi hyvin, luullakseni.»
»Etkö ole nähnyt häntä vastikään?»
»En ole nähnyt häntä viikkoon. Aiotteko käydä häntä tervehtimässä? Siinä tapauksessa tulen teidän kanssanne. Mennäänkö jonnekin syömään aamiaista yhdessä jälkeenpäin vai olenko minä tiellä? Jollen, niin tulkaa minun kanssani aamiaiselle. Ei mihinkään suureen ravintolaan, jonka kaikki tuntevat, vaan pieneen, erinomaiseen paikkaan, jonka minä tunnen. Siellä voimme saada suorastaan taivaallisia hummereita!» Ja hän suuteli lihavia sormenpäitään. »Tahdotteko heti paikalla lähteä äidin luo? Hyvä on, otetaan ajuri, sillä hän asuu kaukana.»
Hän pysäytti ajurin ja sanoi osoitteen:
»125 Rue Madamen varrella.»
Hän auttoi kohteliaasti Ellyn ajoneuvoihin, sitten Lot'n ja itse hän välttämättä tahtoi istua pienellä takaistuimella, nojaten toista jalkaansa vaunujen astimeen. Hän tiedusteli välinpitämättömästi haagilaisia sukulaisia, ikäänkuin vieraita henkilöitä, joita hän oli tavannut kerran tai kahdesti. Rue Madamella ajuri pysähtyi korkean ristikkoportin eteen, jonka taakse oli lyöty lautoja, niin että sen läpi oli mahdoton nähdä.
»Tässä luostarissa äiti asuu», sanoi Theo.