He astuivat alas vaunuista, ja Theo soitti kelloa. Sisar tuli avaamaan porttia, sanoi rouva van der Staffin olevan kotona, ja saattoi heidät pihan poikki. Luostari kuului Lourdes'in Pyhän Neitsyen nunnakunnalle; ja Thérèse täti oli täysihoidossa siellä yhdessä muutamien muiden hurskaiden vanhojen naisten kanssa. Sisar johdatti heidät pieneen vierashuoneeseen alakerroksessa ja avasi ikkunaluukut. Uuninreunalla seisoi Pyhän Neitsyen kuvapatsas kahden kynttiläjalan välissä; huoneessa oli sohva ja muutamia tuoleja irtopäällisineen.
»Onko kunnianarvoisa äiti kotona, sisar?» kysyi Theo.
»On kyllä, herra.»
»Sopisiko hänelle ottaa minut vastaan? Tahtoisitteko sanoa hänelle, että minun mukanani on pari vierasta?»
»Kyllä, herra.»
Sisar läksi huoneesta. Theo viittasi kädellään:
»Minun olisi pitänyt se tehdä jo kauan sitten», hän sanoi. »Käytän nyt hyväkseni tilaisuutta. Kunnianarvoisa äiti on arkaluontoinen nainen, paljoa arkaluontoisempi kuin äitini.»
He odottivat. Autiossa huoneessa oli kylmää ja kolkkoa. Lot sanoi väristen:
»En minä vaan voisi. En, en minä vaan voisi.»
»En minäkään», sanoi Theo.