»Missä on sinun sisaresi, Charles?»
»Nizzassa, täti.»
»Lähetä minulle hänen valokuvansa. Minä rukoilen hänenkin puolestaan.
Hyvästi, lapset, hyvästi, rakkaat lapset!»
Hän sanoi hyvästi Lot'lle ja Ellylle ja läksi pois kuin unessa kiinnittämättä huomiota Theoon. Tämä kohautti olkapäitään. Litanian sävel kuului kappelista, suuresta suojasta vierashuoneen vastapäätä.
He kohtasivat kunnianarvoisen äidin käytävässä; hän oli menossa kappeliin.
»Miltä tätinne tuntui teidän mielestänne?» kuiskasi hän. »Kovin liioitetulta, eikö totta: niin, kovin liioiteltu hän on. Katsokaahan!…»
Hän kehotti Ellyä, Lot'ta ja Theoa kurkistamaan kappelin ovesta sisään.
Sisaret, polvistuneina rukoustuoleihinsa, lauloivat rukouksiaan.
Lattialla, tuolien välissä, makasi Thérèse täti pitkin pituuttaan,
kasvot käsien peitossa.
»Katsokaa!» sanoi kunnianarvoisa äiti rypistäen kulmakarvojaan. »Emme edes me tee tuolla tavoin. Se on turhaa. Se ei ole edes sopivaa. Minun täytyy puhua siitä herra johtajalle, jotta hän huomauttaisi siitä rouva van der Staffille. Varmasti puhun hänelle. Näkemiin, rouvani, näkemiin, hyvät herrat…»
Hän kumarsi kuin maailmannainen hymyillen ja levollisen arvokkaasti.
Sisar saattoi heidät portille ja päästi heidät ulos…