Elly ei sanonut mitään, mutta hän ajatteli lapsuuttaan, jonka hän oli viettänyt vanhan miehen seurassa, ja nukkekaappiaan, jota hän hoiti niin vakavissaan, ikäänkuin se olisi ollut pieni maailma.
»Niin, Lot», sanoi Ottilie, »sinäkin tunsit samaa: sinä läksit Italiaan hengittämään, elämään, elämään… Meidän perheemme jäsenet, he ovat eläneet. Äiti eli yhä, mutta hänen oma menneisyytensä oli tarrautunut kiinni häneen… En tiedä, Elly; en luule olevani kovin herkkätuntoinen; ja kuitenkin… ja kuitenkin minä tunsin sen: menneisyys painosti minua. En voinut sitä kestää. Minä ikävöin omaa elämääni.»
»Se on totta», sanoi Lot, »sinä vapauduit kaikesta. Suuremmassa määrässä kuin minä. En voinut koskaan jättää äitiä kokonaan. Olen kiintynyt häneen. En tiedä miksi; hän ei ole ollut paljonkaan äiti minulle. Sittenkin olen kiintynyt häneen, olen usein suruissani hänen tähtensä. Hän on lapsi, hemmoteltu lapsi. Nuoruudessaan hän sai niin ylenmäärin ihailua osakseen. Miehet olivat hulluina häneen. Nyt hän on vanha ja mitä hänelle on jäänyt? Ei mitään, ei ketään. Steyn ja hän elävät kuin kissa ja koira yhdessä. Minun on sääli Steyniä, mutta minä ymmärrän myös äitiä. On hirveää tulla vanhaksi, varsinkin sellaisen naisen kuin hän oli, naisen — voimmehan puhua suoraan — joka eli intohimoillensa. Äidin elämässä ei ole koskaan ollut mitään muuta kuin rakkautta. Hän on alkuperäinen nainen; hän tarvitsee rakkautta ja hyväilyjä niin paljon, ettei hän ole kyennyt ottamaan huomioon sovinnaisia tapoja. Hän kunnioitti niitä ainoastaan määrättyyn asteeseen saakka. Kun hän rakastui, kaikki muu heitettiin syrjään.»
»Mutta miksi hän meni naimisiin? Minä en mennyt naimisiin! Ja minäkin olen rakastanut.»
»Ottilie, äiti eli toisellaisena aikana. Ihmisten oli silloin tapana mennä naimisiin. He menevät vieläkin naimisiin, enimmäkseen. Elly ja minä menimme naimisiin.»
»Minulla ei ole mitään sitä vastaan sanottavaa, jos tiedätte löytäneenne toisenne koko elämän ajaksi. Oliko äiti selvillä siitä yhdenkään miehensä suhteen? Hän oli hullaantunut kaikkiin kolmeen.»
»Nyt hän vihaa joka ainoaa.»
»Siksipä hänen ei olisi pitänyt mennä naimisiin.»
»Mutta hän eli toisena aikana. Ja, niinkuin minä sanoin, Ottilie, ihmiset menevät yhä vieläkin naimisiin.»
»Sinä moitit, etten minä ole sitä tehnyt.»