»Aldo. Hän odottaa minua.»
He näkivät miehen istuvan Promenade des Anglais'n varrella — siellä ei ollut paljon väkeä — ja katselevan merta.
»Näen vain hänen selkänsä», sanoi Lot.
»Huomenna saat nähdä hänet. Olen hyvilläni, että tulette.»
Hänen äänensä kuulosti kiitolliselta, ikäänkuin hän olisi ollut liikutettu. Hän suuteli kumpaistakin ja läksi.
»Hyvä Jumala, miten kaunis nainen!» sanoi Lot. »Hän on kaikkea muuta kuin nuori, mutta vuodet eivät merkitse mitään naiselle, joka on tottunut julkisesti esiintymään ja on niin kaunis kuin hän…»
Elly oli astunut ulos parvekkeelle:
»Oi, Lot, miten ihana auringonlasku!… Aivankuin satukuva taivaalla. Tuollaiseksi kuvittelen ilmaa Tuhannen ja yhden yön tarinoissa. Katsohan, aivankuin jättiläis-phoiniks-linnun pyrstö katoaisi tulessa leimuavien vuorien taakse… Ottilie kulkee tuolla alhaalla; hän vilkuttaa nenäliinallaan.»
»Ja tuolla on Aldo, hänen rinnallaan, kumartaen kaunis poika, tuo hänen italialainen upseerinsa. Kuinka kaunis pari!… Katsohan, Elly, kun he astuvat rinnakkain: kuinka kaunis pari! Minä kadehdin tuota miestä. Tahtoisin olla yhtä pitkä kuin hän, yhtä hartiakas ja kaunis vartaloltani.»
»Mutta etkö ole tyytyväinen siihen, että rakastan sinua sellaisena kuin olet?»