Ja Ina, joka oli utelias näkemään, millaiset ne huoneet olivat, joissa Daan setä ja Floor täti asuivat, nousi paikaltaan ja astui tädin makuuhuoneen läpi, vilkaisten nopeasti matka-arkkuihin. Toinen palvelijattarista ripusti parhaillaan leninkejä vaatesäiliöön. »Missä herrat ovat, baboe?»
»Työhuoneessa, rouva.»
Baboe osoitti tietä Inalle kasvihuoneen läpi. Niin, kauniit ja varmaankin kalliit nämät huoneet olivat; Ina tiesi, ettei tämä matkustajakoti ollut halpa; tuskinpa Daan setä ja Floor täti olivat sittenkään niin köyhiä kuin »rotat». Sedällä oli siis oma makuu- ja työhuoneensa. Isä istui nyt hänen kanssaan ja he keskustelivat varmaankin liikeasioista, sillä he olivat kumpikin osallisia monessa eri yrityksessä. Kotona isä ei koskaan puhunut liikeasioista, ei koskaan kysynyt neuvoa, Inan suureksi suruksi… Hän kuuli heidän äänensä. Ja hän aikoi hiipiä hiljaa kasvihuoneen läpi vain uteliaisuudesta — kukapa tietää, mitä yksityisseikkoja hän saisi kuulla Daan sedän varallisuudesta? — jos hän äkkiä pysähtyisi kuuntelemaan. Sillä hän oli kuullut Daan sedän äänen, joka ei ollut muuttunut lainkaan niinä viitenä vuonna, jolloin hän ei ollut nähnyt häntä, ja erotti seuraavat sanat:
»Harold, oletko ollut asiasta selvillä koko tämän ajan?»
»Sh!» kuuli Ina isänsä äänen.
Ja Daan setä toisti kuiskaten: »Oletko tiennyt sen koko ajan?»
»Älä puhu niin kovasti», sanoi Harold Dercksz kuiskaten. »Olin kuulevinani ääntä…»
»Ei, baboe vain siivoo siellä… eikä hän ymmärrä hollanninkieltä…»
»Puhu kuitenkin hiljaa, Daan», sanoi Harold Dercksz. »Niin, minä olen tiennyt sen koko ajan!»
»Koko ajanko?»