»Se oli oikein… Mutta, katsohan, Daan, siitähän on nyt niin hirveän pitkä aika.»
»Niin, siitä on pitkä aika.»
»Älä kerro siitä Floorille.»
»En, en koskaan. Siksi olikin hyvä, että hän tuli mukanani tänne. Jos hän olisi jäänyt Tegaliin, niin tuo kirottu lurjus olisi voinut… Niin, siitä on tosiaankin hyvin pitkä aika.»
»Ja se häipyy… se häipyy yhä kauvemmaksi… Vielä jonkun aikaa, niin…»
»Niin, sitten se on kokonaan kadonnut… Mutta kun ajattelen vain, että sinä, Harold, olet tiennyt sen koko ajan!»
»Älä puhu niin ääneen! Kuulen ääntä kasvihuoneesta…»
Inan puku kahisi. Hän oli kuunnellut sykkivin sydämin, uteliaisuuden kiduttamana. Mutta hän ei ollut ymmärtänyt sanaakaan, vain baboe vainajan Ma-Boetenin nimen hän muisti.
Hän kahisteli nyt tahallaan silkkihamettaan, ikäänkuin hän juuri sinä hetkenä olisi tullut kasvihuoneeseen, avasi oven ja pysähtyi kynnykselle:
»Daan setä! Daan setä!»