»Sinulla on kauniit turkit, täti!»
»Oi, enpä tiedä, lapsi!» sanoi Floor täti halventavasti. »Vanhat turkit. Minulla on ollut ne jo kolme vuotta. Mutta hyvään tarpeeseen ne ovat Hollannissa: hyvät ja lämpimät!»
Mielessään ylpeillen turkeistansa hän heitti viimeiset sanat suoraan Inan kasvoja vasten. Kaikki kolme kävivät istumaan, ja se näytti Annan mielestä niin hauskalta, että hän toi sisään hiukan likööriä ja kolme lasia tarjottimella:
»Vai haluaisitteko kernaammin teetä, Ina rouva?»
»En, Anna, teidän liköörinne on mainiota.»
Palvelijatar poistui iloiten touhusta alakerrassa, minne vanha rouva ei koskaan enää tullut. Alakerta, se oli hänen valtakuntansa, minne ei edes seuranainen tunkeutunut; siellä hän, Anna, sai yksin hallita, ottaa vastaan sukulaisia ja tarjota heille virvokkeita. Ina maisteli likööriä ja oli pahoillaan, että Floor täti oli yhtynyt heidän seuraansa arkihuoneessa. Olihan hyvinkin mahdollista, että vanha tohtori, vaikka hän olikin isoäitiä hiukan nuorempi, tiesi jotain; mutta varmaa se ei ollut. Sillä Daan setäkään ei ollut tiennyt sitä kuin vähän aikaa, joskin isä oli ollut asiasta perillä kokonaista kuusikymmentä vuotta. Kuusikymmentä vuotta! Tuo pitkä aika hypnotisoi hänet. Kuusikymmentä vuotta sitten tämä vanha kivuloinen tohtori — joka ei enää hoitanut lääkärintointaan ja vain nuoremman virkaveljen avulla huolehti isoäidin ja herra Takman terveydentilasta — oli nuori kahdeksankolmattavuotias, vastikään Javaan saapunut mies, yksi isoäidin monista ihailijoista.
Ina näki kaiken tämän edessään ja koetti tunkeutua vieläkin pitemmälle; hänen uteliaisuutensa, ikäänkuin voimakas linssi, poltti uuden näköalan hänen silmiensä eteen, sytyttäen ikäänkuin valon keskelle menneisyyden hämäryyttä. Ja hän alkoi:
»Isä rukka ei ole terve. Pelkään hänen sairastuvan vakavasti. Henkisestikin hän on kovin lamassa. Niin, täti, hän on ollut alakuloisempi mieleltään tavattuaan taas Daan sedän, kuin mitä hän on ollut vuosikausiin. Mistä se voi johtua? Ei suinkaan raha-asioista…»
»Ei, rakkaani, raha-asiat eivät ole siihen syynä, joskin me edelleen olemme köyhiä kuin rotat.»
»Miksikä Daan setä sitten tuli Hollantiin?» kysyi Ina nopeasti ja äkisti.