Floor täti katsoi häneen ällistyneenä:
»Minkäkö vuoksi?… Totta totisesti, sitä en tiedä, lapseni. Pääni pantiksi, sitä en tiedä. Setä matkustaa aina säännöllisesti Hollantiin asioissa, aina asioissa. Mitä he nyt suunnittelevat yhdessä, sinun isäsi ja Daan setä, sitä en todellakaan tiedä; mutta rikkautta siitä ei meille lähde.» Ja hän pudisti moittivasti päätään aivan Inan kasvojen edessä. »Ja sittenkin he ovat jo vuosikausia hääräilleet yhdessä.»
»Isä-rukka», huudahti Ina huoaten.
»Niin-niin-niin, hyvä-hyvä-hyvä», huudahti tohtori istuen sivuttain tuolilla vatsan hölkkyessä hänen edessään, »me vanhenemme, me vanhenemme…»
»Puhukaa vain itsestänne», huusi Floor täti vihoissaan. »Minä olen vain kuudenkymmenen ikäinen.»
»Vai ainoastaan kuudenkymmenen? Ahaa!» mutisi tohtori. »Vai ainoastaan kuudenkymmenen? Minä luulin teitä vanhemmaksi.»
»Minä olen vain kuudenkymmenen vuoden vanha, sanon minä!» Floor täti oli vihoissaan.
»Niin-niin, sitten te olette yhtä vanha… kuin… Ottilie… hyvä-hyvä, hyvä-hyvä…»
»Niin», sanoi Floor täti, »minä olen vaivan yhtä vanha kuin Ottilie
Steyn.»
»Kuusikymmentä vuotta… hyvä-hyvä!» mutisi tohtori.