He nostivat vanhan herran tuolilta, Adèle täti tarttui hänen päähänsä, Door jalkoihin: hän ei painanut mitään näiden naisten käsissä. Hän oli kovin kevyt, hän oli kovin kevyt! He laskivat hänet vuoteelle ja alkoivat riisua häntä. Kun he ripustivat takin tuolinselälle, pullistui se takaa säilyttäen siten vanhuksen selän muodon.
Keetje oli tavannut Steyn de Weertin kotona; ja hän tuli tytön mukana ajurilla: matkalla he jättivät sanan tohtori Thielens'ille; lääkäri oli ulkona. Adèle täti tuli eteisessä Steyniä vastaan. Hiljainen, valkea rauha vallitsi koko suuressa talossa; ulkona satoi lunta yhä tiheämmin.
»En tiennyt kutsua tänne ketään muuta kuin teidät, Steyn!» sanoi Adèle täti nyyhkyttäen. »Ja minä lähetin teitä hakemaan myös siksi — vanha herra sanoi sen minulle — että olette hänen testamenttinsa toimeenpanija. Niin, hän on kuollut. Hän sammui kuin kynttilä… Tänä aamuna toin hänelle aamiaista niinkuin tavallisestikin. Sitten hän istahti pöytänsä ääreen, selaillen joitakin papereita. Ellyltä tuli kirje, ja läksin sitä viemään hänelle ja tapasin hänet… nukkumasta, niinkuin luulin. Läksin pois, jotta en herättäisi häntä. Mutta takaisin tullessani hän istui yhä samassa asennossa. Hän oli kuollut. Hän on kuollut, Steyn… Hän oli lähes yhdeksänkymmenenneljän vuoden vanha.»
Steyn jäi Adèle tädin luo kunnes lääkäri oli käynyt ja kirjoittanut kuolintodistuksen; Steyn piti huolta kaikesta mitä oli tehtävä. Hän sähkötti vaimolleen Lontooseen: Adèle täti pyysi häntä sitä tekemään; hän sähkötti Firenzeen Lot'lle ja Ellylle: he eivät tietenkään ennättäisi ajoissa Haagiin hautajaisiin. Ja hän läksi lankonsa, Harold Dercksz'in luo, jonka hän tapasi kotona toisen aamiaisen jälkeen:
»Harold», kysyi hän, »mitenkä teemme äidin suhteen? Voimmeko kertoa sitä hänelle?»
Harold Dercksz oli vajonnut tuoliinsa; hänellä oli paha päivänsä, tuska vaivasi häntä, ja vaikka hän ei valittanutkaan, niin hänen kasvonsa olivat tuskasta vääntyneet ja hengitys oli raskas.
»Onko vanhus… kuollut?» kysyi hän.
Muuta hän ei sanonut, istui vain ja valitti.
»Oletko sairas?» kysyi Steyn.
Harold Dercksz nyökkäsi päätään.