Harold Dercksz puristi Steynin kättä ja läksi Roelofsz'in luo.
»Kuoliko hän yöllä?» kysyi Ina.
Steyn kertoi seikkaperäisesti. Hän mainitsi sähköttäneensä Lot'lle ja vaimolleen, Ottilie tädille. »Miksikä Ottilie tädille?»
»Siksi…» sanoi Steyn epäröiden ja katuen ajattelemattomuuttaan.
»Hänen on parasta olla täällä.» Ina ymmärsi. Ottilie täti oli vanhan
Takman tytär: hän saisi varmaan myös periä.
»Miten paljon luulet vanhan herran jättävän jälkeensä?… Eikö sinulla ole siitä aavistustakaan? Oi, ei siksi, että asia huvittaisi minua: en välitä muiden ihmisten raha-asioista… Eikö sinun mielestäsi isä tunnu kovin alakuloiselta, Steyn? Hän on ollut niin alakuloinen siitä saakka kun hän tapasi jälleen Daan sedän… Steyn, etkö tiedä, miksi Daan setä tuli Hollantiin?»
Uteliaisuus yhä kiusasi Inaa eikä hän saanut sitä tyydytetyksi. Tuo hivuuttava nälkä kiusasi häntä päiväkausia ja viikkomääriä; hän ei tiennyt kenen puoleen kääntyä. Tuo uteliaisuus seurasi häntä kaikkialle. Viime aikoina se häiritsi hänen yöuntaankin. Hän oli yrittänyt puhua asiasta uudestaan Stefanie tädin kanssa, päästäkseen siitä selville keinolla millä hyvänsä; mutta Stefanie täti oli sanonut hänelle jyrkästi, ettei hän halunnut — olkoon se mitä hyvänsä — tietää mitä se oli, sillä hän ei tahtonut sekaantua vanhoihin synteihin eikä likaisiin asioihin; vaikkapa asia olisi koskenut hänen äitiään, niin ei se silti liikuttanut häntä. Helvetti heitä uhkasi; ja Stefanie tädin katumussaarnan jälkeen Ina tiesi, ettei tämä ilmaisisi hänelle mitään, ei edes hämärintä muistoakaan, mikä hetkeksi olisi voinut nousta hänen silmiensä eteen. Mitähän se oli, mitähän se saattoi olla, jonka isä oli tiennyt jo kuusikymmentä vuotta, mutta mistä Daan setä vastikään vasta oli kuullut ja jonka vuoksi hän oli tullut Hollantiin? Oi, kenen, kenen puoleen hänen piti kääntyä?
Ei, Steyn ei tiennyt mitään ja hämmästyi Inan kysymystä, arvellen, että Daan varmaankin tahtoi keskustella Haroldin kanssa liikeasioista niinkuin tavallisesti, ja hän läksi pois, kiiruhti Stefanien luo, sitten Antonin, Daanin ja Floorin ja Van Welyjen luo; ja hän terotti kaikkien mieleen, ettei vanhan herran kuolemasta saatu mainita mitään äidille. Kaikki he sen lupasivat, sillä hänen lapsensa ymmärsivät kaikki, ettei äidille saisi ilmaista sen miehen kuolemaa, joka niin kauan oli ollut kiintynyt häneen, ja jonka äiti oli nähnyt melkein joka ainoa päivä istuvan häntä vastassa, tuolilla ikkunan ääressä. Ja Steyn sopi kaikkien kanssa, että oli vain sanottava, että herra Takma oli sairas eikä saanut liikkua ulkona… ja salattava totuus niin kauan kuin mahdollista.
Sitten Steyn palasi Adèle tädin luo; ja tämä kysyi:
»Emmekö voisi kerätä kokoon papereita vanhan herran huoneessa, Steyn? Siellä on hirveä sekasorto. Ne ovat kaikki hajallaan sellaisina kuin hän ne jätti.»
»Odottaisin kernaammin kunnes Lot ja Elly palaavat kotiin», sanoi Steyn. »Teidän on vain lukittava huoneen ovi. Ei ole tarpeen sulkea mitään sinetillä. Olen keskustellut asianajajan kanssa.»