Ottilie äiti nyyhkytti:
»Voi sitä rakasta hyvää miestä!» hän änkytti kesken nyyhkytyksiään.
»Voi sitä rakasta hyvää miestä!»
»Me arvelimme vain, Ottilie, asianajaja ja minä arvelimme, että äidin vuoksi olisi parasta puhua perinnöstä niin vähän kuin mahdollista.»
»Onko vanha herra tunnustanut minut tyttäreksensä?»
»Ei ole mitään kysymystä tunnustamisesta. Hän jättää vain sinulle puolet omaisuuttaan; sinä ja Elly saatte jakaa sen tasan keskenänne, kun Adèlen osa ensin on poistettu. Me arvelimme vain, asianajaja ja minä, että äidin vuoksi olisi parasta olla puhumatta siitä sivullisille.»
»Niin», sanoi Ottilie, »se on hyvä.»
»Sinä osaat olla vaiti, kun niin haluat.» Ottilie katsoi mieheensä:
»Minä en puhu siitä. Mutta miksikä sinä sanot tuolla tavalla?»
»Koska näin vanhan herran kirjoista, että hän useasti on antanut sinulle rahaa. Ainakin niissä on eriä: 'O.S:lle.'»
Ottilie kiivastui: