»Voi sentään!» huudahti Ina. »Isoäiti ei jaksa elää kauankaan heidän jälkeensä… Setä, tiedätkö, että Thérèse täti on tulossa Haagiin? Stefanie täti sai kirjeen… Oi, jospa hän vain tulisi ajoissa nähdäkseen vielä isoäidin!… Voi, mikä hirveä talvi!… Ja isä kulta näyttää niin alakuloiselta… Setä», hän sanoi — Anna oli mennyt keittiöön valittaen ja murahdellen ja kompastuen kissaansa — »setä, sanohan: Miksikä isä kulta on ollut niin alakuloinen aina siitä saakka kun tulit Hollantiin?»
»Siitä saakkako kun minä tulin Hollantiin?»
»Niin, setä. Jokin erikoinen asia sai sinut matkustamaan Hollantiin… jokin asia, joka on tehnyt isän niin hirveän alakuloiseksi.»
»En minä tiedä, rakkaani, en tiedä…»
»Kyllä, kyllä sinä tiedät… En kysy uteliaisuudesta, kysyn sitä isän vuoksi… auttaakseni häntä… lohduttaakseni häntä… jos hänellä on huolia… Varmaankin jokin liikeasia…»
»Ei, kultaseni, ei mikään liikeasia ole kysymyksessä…»
»Mikä sitten, mitä se on?»
»Ei mitään, kultaseni, ei yhtään mitään.»
»Ei. Daan setä, jotain siinä on.»
»Mutta miksikä et kysy isältäsi?»