Hän ymmärsi hyvin vanhan herran puhetta; hän salasi kuuroutensa siten, ettei koskaan kysynyt mitä sanottiin ja vastasi vain hymyn karehtiessa hänen ohuiden, suljettujen huuliensa ympärillä tai liikuttamalla päätään.
Hetken kuluttua, kun molemmat katselivat jälleen ulos ikkunastaan, sanoi vanha rouva:
»Minä näin Ottilien eilen.»
Vanha herra oli hetken aikaa ymmällä:
»Ottilienko?» hän kysyi.
»Lietjen… tyttäreni…»
»Oi, niin… Sinä näit Lietjen eilen… Luulin sinun puhuvan itsestäsi…»
»Hän itki.»
»Minkä vuoksi?»
»Koska Lot menee naimisiin.»