Ja hän suuteli anoppiansa: Ellykin oli surullinen ajatellessaan vanhaa herraa… ja Steyniä… ja Lot raukkaa…
Kello yläkerrassa soi äkkiä, kahdestikin: se kutsui seuranaista.
»Onko Thérèse täti ylhäällä?» kysyi Elly.
»En ole nähnyt häntä vielä», sanoi Ottilie. »Mutta mitä tuo voi olla?…»
»Voi hyvät ihmiset, hyvät ihmiset!» huusi Anna tullen keittiöstä ja ajaen kissan pois. »Varmaankin vanha rouva taaskin on kummallinen: hän näkee aaveista, tiedättehän…?»
Mutta seuranainen hyökkäsi portaita alas, kasvot aivan kalpeina.
»Pelkään, että hän kuolee!» hän huusi, »minä menen naapuriin… telefonoimaan lääkärille…»
»Jääkää!» sanoi Lot, »minä menen.»
Hän otti lakkinsa ja läksi. Koko talo oli kauhun vallassa. Äiti,
Ottilie täti, Elly, seuranainen ja Anna läksivät ylös.
»Odota täällä, Hugh», sanoi Ottilie.