»Isä», hän sanoi ystävällisesti, »älä puhu tuolla tavalla. Älä puhu tuolla tavalla. Sinä kiusaat minua … Olen jo kestänyt aivan kylliksi tuskaa: ei tuskaa, vaan surua, surua!»
Raskas huokaus vapisutti hänen ruumistaan ja hän purskahti itkuun.
»Poikani, rakas poika raukkani!»
»Isä, en ole voimakas, mutta koetan tulla siksi. Ja tyyneksi. Ja rauhalliseksi… Älä lähde vielä aivan. Äiti menee Hughin kanssa Englantiin. Kuulehan; hän ei tapaa koskaan enää Steyniä. Steyn on lähtenyt ikipäiviksi… Nyt kun äidillä on rahaa, nyt kun hänellä on Hugh, niin ei mikään muu merkitse hänelle mitään… Älä jätä minua. Tule kanssani Nizzaan, tule mukanani Italiaan… Älä heitä minua suruni valtaan; mutta älkäämme puhuko siitä myöskään; äläkä tuomitse Ellyä enää… jos tahdot, että pysymme ystävinä. Hän tekee sen mitä hänen täytyy tehdä eikä voi muuta.»
Hänen äänensä kuulosti miehekkäämmältä ja vanha Pauws ihmetteli sitä tarmoa, jolla Lot lausui nuo viimeiset sanat… niin, hän ihmetteli sitä. Siinä puhui toinen sukupolvi kuin hänen omansa; ja hänen oli aivan mahdoton ymmärtää noita ajatuksia, mielipiteitä ja olosuhteita! Vastustaa kirkollista vihkimistä; parin kuukauden avioliiton jälkeen sallia vaimonsa liittyä Punaiseen Ristiin; ja surra hänen lähtöään, mutta siitä huolimatta olla sitä mieltä, ettei asia voi olla toisin, ja että vaimo tekee vain velvollisuutensa: nuo olosuhteet, aatteet ja mielipiteet erosivat niin kokonaan hänen omistaan, että hän, paheksuen suuresti Ellyn tekoa, näki niiden pyörivän silmissään; ja hän tunsi kuuluvansa toiseen sukupolveen, toiseen aikakauteen. Hän kohautti hiukan olkapäitään, vaan ei halunnut tuoda ilmi enää täysin eroavia ja epäilemättä vanhentuneita mielipiteitään; ja niinpä hän, Lot'n toistaessa kysymyksensä, eikö hän halunnut jäädä hänen luokseen, vastasi vain:
»Kyllä, poikaseni, minä jään sinun luoksesi!…»
Ja paino, jonka hän pani näille sanoille, oli ainoa moite, jonka hän soi itselleen. Lot huokasi syvään ja antoi kätensä levätä isän kädessä. Paria minuuttia myöhemmin vanha herra huomasi, että Lot oli vaipunut uneen. Hän irroitti kätensä poikansa laihoista sormista ja hiipi varpaillaan, Lot'n huomaamatta, pois huoneesta.
Pauws pysähtyi portaitten yläpäähän… Kaikki pyöri hänen silmissään. Tuolla tavalla hän ei ollut rakastanut, ei niin suurella itsehillitsemiskyvyllä, ei niin filosoofisesti ja täydellisellä toisen sielun ymmärtämyksellä: hän oli rakastanut toisella tavalla, kiihkeämmin, intohimoisemmin, yksinkertaisella miehisellä voimalla… Nyt, monien vuosien kuluttua, kun hän oli jälleen vaimonsa kodissa, hän tunsi yhä rakastavansa vaimoaan; vaikka hän olikin varma… tunsi, että hän aina oli rakastanut häntä ja että hänen rakkautensa, vaikkei se enää ollutkaan kiihkeää eikä intohimoista — sillä ihminen kylmeni vuosien mukana — oli sittenkin vielä syvä.
Hän pysähtyi kahden vaiheilla… Mitä hän tekisi?… Hän epäröi: jäisikö hän tänne taloon vai lähtisikö ulos sateeseen! Hänen olisi ollut aivan mahdoton viipyä enää hetkeäkään kauemmin Lot'n huoneessa: ilma painosti häntä siellä; ja niin toimelias vanha mies kuin hän oli, täytyi hänen, sen jälkeen mitä hän oli kuullut, saada liikkua, pudistella itseään, ravistaa yltään nuo mielipiteet ja aatteet, jotka olivat hänelle niin vieraita… Ja sittenkin!…
Hitaasti hän astui portaita alas; ja hänen sydämensä sykki kuin nuoren miehen… Missähän Ottilie oli? Tuolla!… Hän kuuli hänen äänensä vierashuoneesta, äänen, jota hän ei ollut kuullut vuosikausiin, hän keskusteli englanninkielellä poikansa Hughin kanssa! He nauroivat, he nauroivat yhdessä: Hughin ääni kuulosti mielistelevältä, karkean hyväilevältä; Ottilien ääni… Oi, sen sävy oli samanlainen kuin se aina oli ollut: niin ihmeellisen suloinen… ja viehättävä!… oliko hän todellakin tullut vanhaksi?.. Kiihkeä, kapinoiva mustasukkaisuus kuohahti hänessä äkkiä tuon pojan tähden, joka ei ollut hänen, Pauws'in, tuon pojan, jonka hän oli nähnyt silmänräpäyksen ajan Lot'n huoneessa, tuon pojan, joka oli niin kerrassaan isänsä kaltainen… Trevelley! Pauws puristi nyrkkiään. Hänen olisi tehnyt mielensä näillä nyrkeillään riistää ovi auta, hyökätä huoneeseen ja lausua hirveitä sanoja, tehdä kamalia tekoja…