He maistoivat likööriä; ja siitä täti tuli hyvälle tuulelle, vaikka Lot kesken lintujen viserrystä huudahtikin:
»Täti… etkö sinä ole koskaan ollut hysteerinen?»
»Minäkö? Hysteerinenkö? En! Syntinen, sitä olen kylläkin: olen syntinen, niinkuin me kaikki olemme! Mutta hysteerinen, Jumalan kiitos, en koskaan ole ollut! Hysteerinen niinkuin Anton eno, Thérèse täti ja… sisaresi Ottilie, en koskaan ole ollut!»
Linnutkin saattoivat vakuuttaa samaa.
»Mutta sinä olet rakastanut, täti! Toivottavasti kerrot minulle kerran rakkaustarinasi; sitten minä kirjoitan siitä hienon kirjan.»
»Sinä olet jo muutenkin paljastanut kylliksi perhettämme syntisissä kirjoissasi, ja siksi en kerro sinulle mitään, vaikka olisin ollut kymmenen kertaa rakastunut. Häpeä toki, poika! Sinun pitäisi hävetä! Kirjoita siveellinen kirja, jota voi ilokseen lukea, mutta älä kaiva esille syntejä voidaksesi kuvailla niitä, vaikka kirjoittaisit miten kauniisti hyvänsä.»
»Sinun mielestäsi minä kirjoitan siis sittenkin kauniisti?»
»Et sinä minun mielestäni kirjoita mitään kaunista, sinun kirjasi ovat kirottuja!… Aiotko todellakin jo lähteä, Elly? Et suinkaan siksi, etten ihaile Lot'n kirjoja? Ethän vaan? Otahan vielä likööriä. Sinun pitäisi saada resepti isoäidin Annalta. No niin, hyvästi, lapset; ja tuumikaa, minkälaisen lahjan te haluaisitte minulta. Voitte valita mielenne mukaan, lapset, saatte valita itse. Minä tahdon antaa teille sopivan lahjan.»
Linnut olivat samaa mieltä, ja kun Lot ja Elly läksivät, visersivät ne äänekkäästi heidät ulos huoneesta.