Ottilie vilkasi ovelle, nähdäkseen kuunteliko joku:
»Vain kolmesataa guldenia…»
»Tietysti, lapseni, tietysti. Tule luokseni huomenna, huomenna illalla… häitten jälkeen… Ja kun tarvitset jotakin, niin pyydä vain minulta. Pyydä vain huoleti… Voit pyytää milloin ikänä vain haluat…»
»Te olette niin hyvä minulle!…»
»Minä olen aina pitänyt sinusta niin paljon… siksi että pidän niin paljon äidistäsi… Pyydä sinä vain minulta, lapseni… pyydä aina kun mielesi tekee, mutta… ole järkevä… älä tee…»
»Mitä minun ei pidä tehdä, herra Takma?»
Vanhuksen puhe muuttui äkkiä epäselväksi:
»Älä tee… älä tee mitään ajattelematonta…»
»Mitä te tarkoitatte?…»
»Kuusikymmentä vuotta… kuusikymmentä vuotta sitten…»