Oh jo melkein pimeä huoneessa.
»Hyvästi, Ottilie», sanoi Takma puristaen puolisormikkaaseen verhottua kättä, joka oli kohonnut tuuman tai kaksi.
Tohtori puristi myös hänen kättään:
»Hyvästi, Ottilie… Niin-niin-niin: huomiseen tai ylihuomiseen.»
Herra Takma tapasi Ottilie Steyn de Weert'in alhaalla odottamassa.
»Vieläkö sinä olet täällä, lapsi?»
»Olen, herra Takma. Minä saatan teidät kotiin. Te olette viipynyt tänään tosiaankin liian myöhään ulkona; Ellykin oli samaa mieltä; ja Adèle on rauhaton…»
»Hyvä, lapsi; saata vanhus kotiin.»
Hän tarttui Ottilien käsikoukkuun; ja hän astui nyt horjahdellen Annan päästäessä heidät ulos.
»Neiti», sanoi vanha nainen yläkerrassa, kun seuranainen aikoi sytyttää lampun, »odottakaa hetkinen ja katsokaa ulos ikkunasta. Sanokaa minulle: tuolla, tien toisella puolella, karisevien lehtien takana… eikö siellä ole jotakin valkeaa… jotain, mikä liikkuu?»