Lammikolla vallitseva hiljaisuus oli entistä painostavampaa ja uuvuttavampaa kuin käänteen edellä. Melkein huomaamattomat merkit näkyivät ilmaisevan, että elämä vähitellen, asteittain oli uudelleen tarttuva kaikkeen ja viepä kaikki virtansa mukana.
Rana lehdellään vilkaisi ympärilleen. Antoiko hän täten elämälle merkin, että se saisi alkaa uudelleen — tai tuliko tuo merkki muuten taivaasta vai maasta? — Lämmin ja kevyt tuulenhenkäys sai lammikon pinnan melkein huomaamatta karehtimaan; joku lintu vihelsi; etäällä kumahti maa painavista askeleista, jota Ranan rannan ruokokasveissa piileksivät toverit vapisivat. Elämä alkoi uudelleen vaaroineen ja taisteluineen, eikä kukaan kyennyt arvaamaan, mikä näkymätön, salassa vaikuttava mahti sen oli havahuttanut siitä unen tilasta, johon se vähitellen oli vaipunut.
Suuri, vihreä, lihavaraajainen heinäsirkka, jonka pitkät tuntosarvet olivat kuin hevosen tupsukoristeet keikailevasti heitetyt taaksepäin, hyppäsi Ranan eteen. Sen koukkujalat olivat kuin kaksi yhdensuuntaista sauvaa ruumiin kummallakin puolen. Heinäsirkan hentoja kasvinlehtiä muistuttavat ohutsuoniset siivet eivät olleet vielä ehtineet sulkeutua kun Rana, ojentaen takaraajojansa, avasi kitansa ja nielaisi sen, pudoten itse veteen, jonka pinta tuntui kimmoisena painuvan hänen allaan.
Metsästeleminen alkoi uudelleen.
Värillisiä hyönteisiä ja kärpäsiä kierteli lähellä lammikon pintaa, ja niiden hiljainen surina säesti veden pinnalla lämmenneiden ilmakerroksien alituista väreilyä.
Alituiset molskahtavat äänet ruovostossa ilmaisivat, että lammella oli elämää. Lentävät lintuparvet näkyivät juovina sinitaivaalla, heinämiesten huutoja, hevosten hirnuntaa kuului kedoilta, härkien raskaat askeleet tömisyttivät maata.
Rana oli jälleen heräämässä tajuunsa. Äkkiä havahuttivat hänet täysin valveille toverinsa, jotka hätäisin, kiihkein hypyin syöksyivät peräkkäin veteen ilmaisten, että vaara oli tarjona.
Mikä vaara? Oliko ihminen vai härkä täällä astumassa?
Mutta sihinä saraheinissä juuri hänen edessään sai hänen äkkiä tyrmistymään.
Ruokokasvien pylväikköjen keskellä mateli suuri kyykäärme, jättäen vihreään virvilään, joka tällä kohtaa peitti lammikon, kolkon jäljen, jota vesikin vieroi. Käärme käänsi latuskaista päätään Ranaan päin, tähdäten häneen tiukasti terävät silmänsä.