Kuin sekaisin omasta sanatulvastaan, meni Hölppä sitten piiloon tuhkapesän viereen turvapaikkaansa ja vaipui uneen.
Joka päivä joi hän enemmän ja hänen paha tuulensa yltyi. Pyry ärisi jo hänelle vihaisesti, juopot potkivat häntä hieman takapuoleen ja Mirri raapaisi häntä kynsillään joitakin kertoja tosissaan.
Nyt hän ei enää tahtonut juoda muuta kuin viiniä, ja kun joskus joku juopottelija tarjosi hänelle huvikseen vesilasin, kasteli hän siinä nokkansa; näykkäsi sitten hetkellisen mielialansa vallassa suutuksissaan aikalailla tarjoojaa tästä huonosta pilasta tai kaasi päällään ja kaulallaan tämän lasin äkkiä kumoon.
Täysin tahdottomana alistuen himojensa valtaan, joiden varalle eläimillä ei olennossaan ole hillitsevää eikä ohjaavaa voimaa, sieti hän tästälähtien epäluuloitta mitä tyhmintä ja ilkeintä pilantekoa.
Koska hän erotuksetta tarttui kaikkeen mitä hänelle ojennettiin, kätkeäkseen sen sitten, otti hän eräänä päivänä juopuneelta vastaan juuri sytytetyn paperossin tarttuen sen palavaan päähän. Ensin kuuli hän paperossin nokassaan kihahtavan, tunsi sitten palohajua, sitten kuului heikko, vihlova tuskan korahdus ja sill'aikaa kun juopottelijat olivat pakahtua naurusta, pakoili eläinparka nokka auki sanomattomassa tuskassa, mitään näkemättä joka haaralle, syöksyen pahki seiniin ja huonekaluihin, päästäen kurkustaan vaikeroivaa kirkunaa ja epätoivon korahduksia. Kaksi päivää oli hän syömättä ja juomatta pitäen nokkaa auki. Vähitellen opetti häntä kärsimyksensä jälleen tajuamaan eläinelämäänsä, rappiotilaansa, ja hän olla jurotti kaiket päivät synkkänä ja yksinäisenä pimeässä nurkassaan.
Vihdoin rupesi hän jälleen syömään ja juomaan, ensin vettä, sitten uudelleen viiniä, jota särpi vähin siemauksin. Hän kävi jälleen riitaiseksi, leikki yhä vähemmän, janosi yhä enemmän alkohoolia, ja kulutti aikaansa särpien viiniä juopottelijain lasista, nukkuen nurkassaan tai puolivalveillaan hokien päihtyneenä yhtä ainoata, yksitoikkoista ja tyhjäsisältöistä ääntä: puee, puee!
* * * * *
Tänään ei ollut tapahtunut mitään erityistä. Hölppä oli juonut kuten tavallisesti ja tapansa mukaan mennyt maata hämärissä vähän sen jälkeen kun kanat olivat asettuneet yöpuulleen.
Kyyristyneenä turvapaikkaansa höyhenet pörröllään, pää kaulan sisään vajonneena, nokka riipuksissa, paljaat silmäluomet suljettuina, vapisi hän kumman painajaisen vallassa, missä mitä lystillisimmät mielikuvat liittyivät mitä tuskallisimpiin.
Öljylampun varjostin oli syrjään vedetty, niin että valo osui kirkkaana hänen piilopaikkaansa. Silloin hänestä tuntui, että kissat ja kanat laumottain olivat liittyneet häntä vastaan ja piirittivät hänet uhaten sytytetyillä, palavilla paperosseilla. Hän ravisti itseään päästäkseen niiden takaa-ajoa pakoon, nosti vuoroin kumpaakin jalkaansa ja sulki epätoivon voimalla nokkansa, jottei polttaisi sitä.