Äkkiä heräsi hän tästä painostavasta unesta kuullessaan kovalla äänellä lausuttavan kaksitavuista nimeänsä. Hän avasi silmänsä, mutta sulki ne äkisti jälleen tuntiessaan kirkkaan lampunvalon niitä pistävästi sokaisevan. Mutta uudelleen kuului: Hölppä!
Hän ei liikahtanut, koska vielä oli painajaisunen ahdistuksen vallassa. Hänen mieltään kalvoi epäluulo ja tuska hänen tuntiessaan, ettei tässä oudossa, hänelle melkein tuntemattomassa ympäristössä kyennyt pääsemään pakoon, ja hän pelkäsi sekä valoa että pimeää.
Mutta kaksi kättä nosti hänet ylös ja viskasi tylysti pöydälle vastapäätä lamppua, punaiselta välkkyvällä nesteellä täytettyjen pikarien keskelle, joita näkyi pöydän joka reunalla ikäänkuin rajana, jonka yli hän ei saanut astua. Häikäistynä ja hurjana pelosta kääntyi hän valoa pakoon, joka koski kipeästi silmiin, miesten nauraa hohottaessa hänen neuvottomuudelleen ja tuskalleen.
— Otappas kulaus, Hölppä! Hänelle tarjottiin lasi.
Mutta Hölppä piti nokkansa ja silmänsä itsepintaisesti kiinni, tuntien hämärästi tuossa käheässä äänessä vaaran piilevän.
— Hän ei haluakaan enää viiniä, tuo herkkusuu, sanoi eräs juopunut. —
Jospa hänelle tarjoisi vähän väkevämpää!
Ja oitis hän tarjosi Hölpälle pienestä lasista paloviinaa. Mutta nokka pysyi suljettuna, koska säikähtynyt eläin ei ymmärtänyt eikä halunnut mitään.
Silloin eräs mies aukaisi väkisin Hölpän nokan toisen kaataessa kurkkuun yhtä päätä vähissä erin kolme lusikallista alkohoolia.
Vaikutus oli eriskummainen.
Heti Hölppä suorihe pystyyn, tuntui kuin pitenevän, repäsi hurjat silmänsä auki, riuhtasi rajusti siipensä levälleen ja syöksyi tarmonsa takaa lamppua kohti, saaden juopot kauhistuksissaan peräytymään. Veristen silmien salamoidessa hyppäsi hän vastustamattomalla voimalla kohti valoa tuon lampun kimppuun, jota hänen hullaantuneet aivonsa pitivät yksinomaisena syyllisenä hänen sisässään riehuvaan polttoon.