14
PLUMFIELDISSA NÄYTELLÄÄN
Kun jatko-opisto rakennettiin, sen yhteyteen tuli pieni teatteri, jota käytettiin myös lausuntailtoihin, luentoihin ja konsertteihin. Pääosien esittäjät ja avustajat, orkesterinsoittajat ja lavastajat olivat kaikki kotoisia voimia. Tämän teatterin tarpeisiin Jo oli Laurien avustamana kirjoittanut näytelmän, joka piti esitettämän joulujuhlassa. Ystävykset nauttivat suunnattomasti yhteistyöstään ja imartelivat itseään, kun näytelmästä tuli tosiaan hauska ja esityskelpoinen.
Kaikki oli valmista. Joulupäivää vilkastuttivat kenraaliharjoitukset, arkoja näyttelijöitä pelotti, unohdettuja esineitä etsittiin ja teatterin koristelua viimeisteltiin. Metsästä tuodut rautatammenlehvät, Parnasson kasvihuoneen kukat ja eri kansallisuuksien liput loivat iloista tunnelmaa saliin. Orkesteri viritti soittimensa tavallista huolellisemmin, kulissimiehet hoitivat taitavasti tehtävänsä, kuiskaaja sijoittautui urheasti tukahduttavan ahtaaseen kopperoonsa, ja näyttelijät pukeutuivat vapisevin käsin. Jo ja Laurie olivat läsnä kaikkialla.
— Onko hän tullut? kysyttiin kulissien takana, ja kun Tom, joka oli näytelmän vanhus, ilmoitti näkevänsä neiti Cameronin vieraiden joukossa, kävi kohahdus läpi koko joukon ja Josie vakuutti innosta läähättäen, että hänellä oli ensi kertaa elämässään esiintymiskuumetta.
— Minä ravistan sinua jos pelkäät, sanoi Jo hiukset pörrössä.
— Ennätät kyllä rauhoittua ennen kuin osuutesi alkaa. Alice ja minä olemme parkkiintuneita teatterilaisia ja tyyniä kuin kalat, vastasi Demi nyökäten Alicelle, joka oli jo valmiina markiisittaren puvussaan.
Illan aluksi esitettiin pienoiskomedia, jota oli näytelty jo aikaisemminkin. Se oli hauska pikku kappale, jossa Josie piti Alice-markiisittaren kamarineitona vauhtia yllä, kuunteli avaimenreiästä, kurkisti kirjeisiin ja pujahti sisään ja ulos aina kun huonoimmin sopi, nenä pystyssä ja kädet esiliinan taskussa, vastustamattoman lystikkään näköisenä. Kaikki sujui hyvin, ja näytelmä lähestyi loppuaan, kun kuului romahdus ja raskas sivukulissi lensi kallelleen uhaten pudota Alicen niskaan. Huomatessaan tapaturman Demi kiiruhti seisomaan seinän viereen ja pönkittämään sitä selällään kuin mikäkin Simson. Vaara oli vältetty, ja hän oli juuri lausumassa viimeisiä vuorosanojaan, kun hätääntynyt kulissimies, joka oli kiivennyt tikapuille korjaamaan vahinkoa, nojautui seinän yli kuiskaamaan "kaikki hyvin" vapauttaakseen Demin hankalasta asennosta. Miehen kumartuessa vasara luiskahti taskusta ja putosi suoraan Demin päähän.
Esirippu laskettiin nopeasti, ja yleisö menetti sievän kohtauksen, joka ei kuulunut näytelmään; markiisitar kiiruhti tukkimaan verenvuotoa huutaen hätäisesti: — Nojaa minuun! Eikä Demi kieltäytynyt tuesta, sillä häntä pyörrytti tosissaan, vaikka hän kykenikin nauttimaan lähellään olevien kasvojen huolestuneesta ilmeestä. Se teki hänet niin onnelliseksi, ettei hän olisi välittänyt, vaikka koko rakennus olisi romahtanut hänen niskaansa.
Silmänräpäyksessä Nankin oli siinä ensiapurasioineen, ja haava oli jo sievästi laastaroitu, kun Jo riensi kauhuissaan kysymään: