Silloin Nat säikähti tosissaan, sillä hän huomasi liian myöhään, että täällä asiat tulkittiin toisin kuin Amerikassa. Seurasi surkea näytelmä; Natin oli pakko karistaa yltään kaikki kuvitelmat, tunnustaa olevansa vain köyhä opiskelija ja pyytää anteeksi ajattelemattomuuttaan. Minnan äiti oli erittäin loukkaantunut huomatessaan tuulentupiensa luhistuvan, ja Nat lähti nöyryytettynä talosta.
Toisen ikävän yllätyksen Nat koki ollessaan samana päivänä aterialla professori Baumgartenin luona. Eräs opiskelijatoveri tuli hilpeänä ilmoittamaan, että hän oli lähdössä Amerikkaan ja kävisi mielellään tervehtimässä siellä professori Bhaeria. Natin sydän jähmettyi, kun hän ajatteli mitä paljastuksia toinen voisi tehdä Plumfieldissä — hän ei toki ollut tahallaan petkuttanut kotiväkeä, mutta oli jättänyt monen monta asiaa mainitsematta kirjeissään. Ja kun lähtijä kiusoitellen vihjasi Minnaan ja sanoi, että hän voisi valmistaa Natin ystäviä tulossa olevaan kihlaukseen, Nat huomasi hartaasti toivovansa, että meri nielaisisi toisen ennen kuin tämä ehtisi Plumiin asti. Mutta koettaen pysyä rauhallisena Nat antoi pojalle niin sekavat matkaohjeet, että olisi ollut sula ihme, jos tämä koskaan olisi löytänyt Amerikan manterelta professori Bhaerin. Tämän keskustelun jälkeen Natin mieliala oli synkkä, ja hän poistui niin pian kuin saattoi.
Kun Nat käveltyään pitkän aikaa kaupungilla vihdoin tuli kotiin, siellä oli odottamassa kolmas harmin aihe, postissa saapunut laskupino, joka hautasi hänet lopullisesti katumukseen, epätoivoon ja itseinhoon. Laskujen yhteissumma oli niin suuri, että Nat kauhistui, sillä hän ei todellakaan ollut tottunut käsittelemään rahaa. Maksaakseen kaikki heti hänen olisi otettava viimeinenkin dollari tililtään ja jäätävä puille paljaille seuraavaksi kuukaudeksi, jollei hän sitten pyytäisi kotoa apua. Mutta siihen hän ei aikonut alentua vaikka kuolisi nälkään.
Ensin Nat aikoi yrittää uhkapeliä, johon uudet ystävät olivat häntä usein houkutelleet. Mutta hän oli luvannut herra Bhaerille välttää pelisaleja eikä tahtonut enää jatkaa syntiluetteloaan. Mitä hän saattoi tehdä? Tuntikausia hän käveli edestakaisin epätoivoissaan ja keksimättä pelastusta. Sitten posti tuotiin huoneeseen, ja uusien laskujen joukosta hän löysi kirjekuoren, jonka kulmassa oli amerikkalainen postimerkki.
Se oli tervetullut! Ahnaasti hän luki kirjeen, johon jokainen kotona oleva oli kirjoittanut muutaman rivin. Tutut nimet saivat hänen silmänsä sumenemaan, ja kun hän pääsi lopussa oleviin sanoihin: "Jumala siunatkoon poikaani. Äiti Bhaer", Natista tuntui, kuin hänelle olisi ojennettu auttava käsi meren takaa.
Luettuaan kirjeen uudestaan Nat mietti tilannettaan, eivätkä vaikeudet näyttäneet enää aivan voittamattomilta. Laskut oli maksettava, joutavat tavarat myytävä ja muutettava pois tästä kalliista asunnosta. Päästyään takaisin toimeliaan rouva Tetzelin luo hän keksisi työtä, jolla elättäisi itsensä niin kuin moni muukin opiskelija. Nat tiesi, että oli raskasta laskeutua jalustalta, tulla ihmisten säälittelyn ja naurun kohteeksi, mutta hänen oli pystyttävä siihen.
Uuden vuoden ensimmäisen viikon tuhlaajapoika käytti suunnitelmansa toteuttamiseen. Hän kertoi kaiken professori Baumgartenille ja oli huojentunut kuullessaan, ettei hänen tarinansa ollut kokeneelle miehelle mikään yllätys. Professori lupasi pitää asian omana tietonaan ja järjestää Natille pitkäaikaista työtä, jotta hän voisi maksaa soittotuntinsa.
Syntymäpäivänään tammikuun alussa Nat asui jo entisessä pienessä huoneessaan rouva Tetzelin luona. Hän istui sinä iltana yksin ja allapäin takan ääressä muistellen vanhaa Plumia ja iloisia lähtiäisiltaansa. Silloin koputettiin oveen, ja sisään purjehti rouva Tetzel käsissään tarjotin, jolla oli viinipullo ja kynttilöin koristettu kakku. Hänen kannoillaan sipsutteli vanha neiti Vogelstein kantaen kukkivaa ruusua ja huudahdellen onnentoivotuksia 'rakkaalle herra Blakille'.
Huvittuneena ja liikuttuneena Nat kiitti vieraitaan, ja nämä istahtivat viettämään juhlaa hänen kanssaan. Pian kävi selville, että heillä oli pari käytännöllistä ehdotustakin Natille, jonka vaikeuksista he olivat hyvin selvillä. Rouva kertoi ystävästään, joka antaisi mielellään Natille paikkansa erään pikkuteatterin orkesterissa, koska hänen oli sairauden takia pakko luopua työstä. Ja neiti Vogelstein puolestaan kysyi punastellen, voisiko Nat ruveta antamaan englannin tunteja siinä tyttökoulussa, jossa hän opetti piirustusta; palkka oli tosin vaatimaton, mutta tuntimääräkään ei ollut kovin suuri. Nat suostui mielihyvin tarjouksiin, ja iloissaan salahankkeensa onnistumisesta ystävälliset naapurit hyvästelivät häntä.
Maailma näytti tämän jälkeen paljon valoisammalta, ja hyvät päätökset versoivat Natin mielessä yhtä elinvoimaisina kuin neiti Vogelsteinin ruusu, joka täytti huoneen raikkaalla tuoksullaan.