Mutta kaikesta tästä oli ikävät seuraukset. Sillä ennen pitkää Nat ei mielestään voinut asua halvassa asunnossaan tai viettää suunnittelemaansa ahkeraa, hiljaista elämää. Hän vuokrasi paremman asunnon hienommasta kaupunginosasta jättäen kelpo rouva Tetzelin valittamaan menetystään ja musiikkia harrastavan naapurinsa neiti Vogelsteinin pudistamaan huolestuneena harmaata kiharapäätään.
Se rahaerä, joka oli talletettu Natin käytettäväksi, oli hänen omasta mielestään kokonainen omaisuus, vaikka se olikin pienempi kuin antelias Laurie ensin oli ehdottanut. Professori Bhaer oli kehottanut Laurieta varovaisuuteen, koska Nat ei ollut tottunut käsittelemään rahoja ja täysi kukkaro saattaisi hyvinkin johdattaa pojan tuhlaamaan.
Soittaminen oli Natille yhä pääasia, eikä hän jäänyt kertaakaan pois oppitunnilta. Mutta ne tunnit, jolloin hänen olisi pitänyt kärsivällisesti harjoitella, kuluivat liian usein tanssiaisissa ja ravintoloissa. Aluksi huveista ei ollut muuta haittaa kuin että hän kulutti niihin kallista aikaa ja rahaa, joka ei ollut hänen omaansa.
Mutta vähitellen tapahtui muutos huonompaan päin, ja hän oivalsi sen myös itse. Ensi askelet ruusuisella tiellä veivät alaspäin eivätkä ylöspäin, ja pysyvä uskottomuuden tunne, joka pian alkoi vaivata Natia, saattoi hänet harvoina yksinäisinä hetkinä tuntemaan, etteivät hänen asiansa olleet kunnossa.
— Vielä kuukausi, sitten minä vakavoidun, hän mietti useammin kuin kerran koettaen puolustautua sillä, että kotiväki toivoi hänen olevan onnellinen ja että seuraelämä soisi hänelle tarpeellista silausta. Mutta kuta useampia kuukausia kului, sitä vaikeampaa oli vetäytyä pois tuosta kaikesta.
Natin tuttavien joukossa oli muuan miellyttävä rouva, jolla oli musiikkia harrastava tytär; he olivat hienoa sukua mutta varattomia, ja rouva toivoi tyttärensä Minnan löytävän rikkaan miehen. Molemmat olivat ihastuneita Natiin, ja äiti alkoi kaavailla Minnan tulevaisuutta tämän ystävyyden varaan. Nat kävi usein heidän luonaan, sillä hiljainen kodin ilmapiiri tuntui rauhoittavalta vilkkaamman seurustelun lomassa. Minnan äidille hän oli jo tuttavuuden alkaessa kertonut olevansa kihloissa; niinpä hän ei voinut lainkaan aavistaa, mitä toiveita rouva ja tytär hautoivat mielessään hänen suhteensa.
Jokunen vihjaus uusista kokemuksista pujahti tietysti myös kirjeisiin, joita Nat uskollisesti joka viikko kirjoitti kotiin. Daisy iloitsi hänen menestyksestään ja pojat nauroivat kuvitellessaan 'livertelijää' salonkileijonan osassa; sen sijaan vanhempia kirjeiden sävy huolestutti, ja he pohtivat pitäisikö poikaa varoittaa. Mutta Laurie sanoi:
— Antaa hänen liehua vähän, poika on ollut kyllin kauan lieassa. Pitkälle hän ei pääse niillä rahoilla, jotka hänellä on käytettävänään, enkä usko hänen tekevän velkaa — siihen Nat on liian arka ja rehellinen. Poika maistaa nyt ensi kertaa vapautta, nauttikoon siitä niin kauan kun voi. Sitä paremmin hän tekee työtä aikaa myöten, uskokaa pois.
Kuukausi toisensa jälkeen vierähti, tulivat joulunpyhät lahjoineen ja kutsuineen. Nat huvitteli sydämensä pohjasta — kunnes hän uuden vuoden päivänä sai maksaa kalliisti ajattelemattomuudestaan. Tuona päivänä kaikki oli kuin noiduttua, kuin paha haltijatar olisi valmistanut hänelle yllätyksen toisensa jälkeen.
Ensimmäinen koettelemus tuli aamulla, kun Nat meni kallis kukkakimppu ja makeisrasia mukanaan Minnan luo kiittämään joululahjoista. Rouva otti hänet herttaisesti vastaan, mutta kun Nat kysyi Minnaa, rouva selitti, että nämä tiheät vierailut olivat jo aiheuttaneet juoruja ja että Natin oli selvitettävä aikomuksensa tai pysyttävä poissa talosta.