— Mutta hän lupasi kirjoittaa heti, miten hänen hankkeensa ovat sujuneet, ja Dan pitää kyllä sanansa jos vain voi. Pelkään että hänelle on tapahtunut jotakin, sanoi Jo ja lohduttautui silittämällä Donin päätä, kun se isäntänsä nimen kuultuaan tuli katselemaan häntä viisailla silmillään.
— Älä sure, äiti. Se kaveri putoaa aina jaloilleen. Ennen pitkää hän sukeltaa taas esiin ja tulla tallustelee kotiin kultakaivos toisessa ja preeria toisessa taskussaan eikä tiedä murheista mitään, vakuutti Ted, jolla ei ollut pienintäkään hoppua luovuttaa Oktoota sen oikealle omistajalle.
— Hän on voinut lähteä Montanaan ja hylätä farmisuunnitelmansa. Minusta hän näyttikin pitävän enemmän intiaaneista, sanoi Rob ja meni auttamaan äitiään valtaisan kirjepinon käsittelyssä.
— Sitä minäkin toivon. Se sopisi hänelle parhaiten. Mutta olisi hän toki kertonut meille, jos hänen suunnitelmansa ovat muuttuneet, ja pyytänyt rahaakin. Ei, tunnen vanhoissa luissani, että jokin on hullusti, sanoi Jo vakavana kuin kohtalotar.
— Kyllä siitä tieto tulisi, sillä hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas. Älä huolehdi turhia, Jo, vaan kuuntele Natin hyviä uutisia! En aavistanutkaan, että poika välittäisi muusta kuin musiikista. Hyvä ystäväni Baumgarten on auttanut häntä alkuun, ja menestys tekee pojalle hyvää, kunhan hän vain pitää päänsä kylmänä. Hän on kunnon poika, mutta kovin kokematon, ja Leipzig on täynnä ansoja sille, joka ei ole varuillaan. Kunpa hän selviytyisi!
Nat kuvasi kirjeessä haltioissaan muutamia kirjallisia ja musikaalisia kutsuja, joihin oli osallistunut, komeaa oopperaa ja uusia tuttavia. Hän kertoi, kuinka ystävällinen professori Baumgarten oli hänelle ollut, ja ihaili suunnattomasti viulunsoiton opettajaansa.
— Kuulostaa hyvältä, sanoi Jo tyytyväisenä. — Jo ennen Natin lähtöä minusta tuntui, että hän on lujempi ja miehekkäämpi kuin aavistimmekaan. Hänellä oli paljon hyviä suunnitelmia.
— Saadaanpa nähdä. Varmasti Natinkin on maksettava oppirahansa, nuoruus on sellaista aikaa. Toivotaan vain, ettei läksy ole liian kova, vastasi professori, ja hän hymyili muistaessaan omia ylioppilasvuosiaan.
Professori oli oikeassa. Nat oli saanut jo läksynsä ja edistyi sen oppimisessa sellaista vauhtia, että se olisi hämmästyttänyt kotona olevia ystäviä. Miehekkyys, josta Jo iloitsi, oli alkanut kehittyä odottamattomaan suuntaan, ja hiljainen Nat antautui vilkkaan kaupungin huvituksiin niin innokkaasti kuin kokematon nuorukainen ainakin. Vapaus ja riippumattomuuden tunne kiehtoivat häntä. Kukaan ei täällä tuntenut hänen entisyyttään, ja kun hänellä oli hyvin varustettu vaatevarasto, sievä rahasumma pankissa ja Leipzigin paras opettaja, hänen oli helppo astua seuraelämään, semminkin kun Laurie Laurencella oli Leipzigissä paljon ystäviä, jotka mielellään avasivat kotinsa ovet hänen lahjakkaalle suojatilleen. Näin Nat pääsi nopeasti piireihin, joihin moni kunnianhimoinen nuorukainen turhaan pyrki.
Tämä pani Natin pään melkein pyörälle. Kun hän istui juttelemassa naisten kanssa kahviseurassa tai pyöritti jonkun kuuluisan professorin tytärtä tanssisalin lattialla koettaen kuvitella tyttöä Daisyksi, hänestä usein tuntui, ettei hän voinut olla sama henkilö kuin se pieni koditon katusoittajaparka, joka kerran sateessa seisoi Plumfieldin portilla. Vähitellen Natin heikkoudet pääsivät pinnalle: turhamaisuus vei harhateille, huvittelu päihdytti hänet, eikä hän vähään aikaan ajatellutkaan muuta kuin tämän uuden elämän iloja. Hän ei suinkaan halunnut pettää ketään, mutta tuli silti antaneeksi ihmisille sen käsityksen, että oli varakkaan perheen poika, jolla oli hyvät tulevaisuudentoiveet. Hän puhui mielellään Laurien rikkaudesta ja vaikutusvallasta ja kehui sitä erinomaista oppilaitosta, jota oli käynyt. Josta kerrottiin tunteellisille nuorille neideille, jotka lukivat hänen kirjojaan.