Pimeänä iltahetkenä pilkisti valo ovenraosta, salpa aukeni hiljaa ja sisään astui vankilan pappi. Hän oli ennenkin odottamatta saapunut Danin luo, mutta aina tavannut hänet jörönä, välinpitämättömänä tai kapinallisena ja poistunut kärsivällisesti odottamaan aikaansa. Nyt se oli tullut; vangin kasvoilla oli helpottunut ilme, kun valo sattui niihin, ja ihmisääni kaikui oudon mieluisalta, kun oli tuntikausia kuunnellut kopissa kummittelevaa intohimon, epäilyn ja pelon kuisketta.

— Kent, Mason on lähtenyt. Hän lähetti teille terveisensä ja tunsin, että minun piti tulla tuomaan niitä heti, sanoi pappi istuutuen tuolille ja katsoi ystävällisesti vuoteella makaavan jäykkiin kasvoihin. — Mason kuoli äkkiä, mutta muisti teitä ja pyysi minua sanomaan nämä sanat: "Sanokaa ettei Dan ryhtyisi siihen puuhaan, vaan koettaisi kestää, ja kun hänen rangaistusaikansa loppuu, menisi suoraa päätä Maryn luo, sillä hänellähän ei ole ystäviä näillä seuduin. Mary ottaa hänet kyllä vastaan minun tähteni. Sanokaa hänelle minulta terveisiä ja hyvästi. Hän oli minulle hyvä, ja Jumala siunaa häntä." Sitten hän kuoli rauhallisesti ja pääsi kotiin saatuaan Jumalan armahduksen, kun ihmiset eivät sitä ajoissa toimittaneet.

Dan ei sanonut mitään, nosti vain käsivarren silmilleen ja makasi ääneti. Nähdessään että terveiset olivat tehneet tehtävänsä paremmin kuin hän uskalsi toivoakaan, pappi jatkoi aavistamatta, kuinka rauhoittavalta hänen isällinen äänensä kuulosti vangista, joka ikävöi kotia, mutta tunsi menettäneensä siihen oikeuden.

— Mason oli vaatimaton mies, mutta ette varmaankaan voi olla välittämättä siitä, että hänen viimeinen ajatuksensa kohdistui teihin. Tiedän että täällä on tulossa ikävyyksiä. Uskokaa pois, tuo yritys ei onnistu — ne eivät onnistu koskaan —, ja olisi vahinko, jos pilaisitte siinä paperinne, sillä te olette täällä hyvissä kirjoissa. Pysykää rohkeana ja lähtekää rangaistusaikanne päätyttyä täältä vapauteen muistaen Masonin terveisiä. Teillä on nyt paikka mihin mennä, ellei teillä ole täällä ystäviä.

Dan kuunteli pastorin sanoja aivan toisin kuin ennen, sillä koti-ikävä, yksinäisyyden tunne ja kuolinsanoma olivat herkistäneet hänen mielensä. Ja tänä iltana hänessä tapahtui muutos, vaikkei sitä tiennyt kukaan muu kuin pastori. Toisia kohtaan Dan oli sama vaitelias ja tyly mies kuin ennenkin. Hän käänsi selkänsä niin pahoille kuin hyvillekin, ja hänen ainoana ilonaan olivat kirjat, joita pappi hänelle toimitti. Niin kuin pisara kovertaa kiveä, pastori voitti kärsivällisyydellään vähitellen Danin luottamuksen, ja hänen opastamanaan Dan alkoi etsiä tietä eteenpäin. Hän sai vielä kokea monta luiskahdusta, monta raskasta hetkeä, joina elämä ei tuntunut elämisen arvoiselta ja Masonin kohtalo näytti ainoalta pelastukselta. Kuitenkin koti-ikävä ja halu sovittaa menneisyys paremmalla tulevaisuudella antoivat hänelle kärsivällisyyttä ja voimia.

Jouluna Danille tuli niin ikävä Plumfieldiin, että hän mietti, kuinka voisi lähettää sinne tervehdyksen ilmaisematta olinpaikkaansa. Lopulta hän kirjoitti Mary Masonille ja pyysi tätä postittamaan kirjeen. Siinä hän ilmoitti olevansa terve ja työssä ja luopuneensa maamiehen urasta; suunnitelmistaan hän kertoisi myöhemmin. Hän ei tulisi todennäköisesti kotiin ennen syksyä eikä kirjoittaisi usein, mutta hän lähetti terveisiä ja toivotti hauskaa joulua kaikille.

13

NATIN UUSI VUOSI

— En odota vielä tietoja Emililtä ja Nat kirjoittaa säännöllisesti, mutta missä Dan on? Vain pari kolme kirjettä lähdön jälkeen. Hänenlaisensa toimelias mies olisi tänä aikana ehtinyt jo ostaa kaikki Kansasin maatilat, tuskaili Jo eräänä aamuna etsittyään turhaan postissa tulleista korteista ja kirjeistä Danin kulmikasta käsialaa.

— Eihän hän koskaan kirjoita usein. Dan tuskin huomaa kuukausien ja vuosien kulumista kaikkien suunnitelmiensa keskellä, vastasi professori Bhaer syventyneenä Natin pitkään kirjeeseen.