— Kommodori on tullut! Hän katkaisee ankkuriköytensä ja laskee myötäistä jahka irti pääsee, julisti Demi jo kaukaa.
Kaikki olivat innoissaan, ja lehti kulki kädestä käteen, jotta jokainen saattoi omin silmin vakuuttua, että hampurilainen "Brenda" oli onnellisesti laskenut satamaan.
— Hän vaappuu tänne huomenna mukanaan tavanomainen kokoelma merihirviöitä ja hurjia juttuja. Minä tapasin hänet, ja poika oli iloinen ja tervainen ja ruskea kuin kahvipapu. Matka oli sujunut hyvin, ja hän toivoo pääsevänsä toiseksi perämieheksi, kun nykyisen jalka on katkennut, lisäsi Demi.
— Saisivat tuoda sen minulle lastoitettavaksi, mutisi Nan kiinnostuneena.
— Miten Franz voi? kysyi Jo-rouva.
— Hän on menossa naimisiin! Siinä onkin teille yllätys. Ensimmäinen joukosta, täti, niin että saat sanoa hänelle hyvästit. Tytön nimi on Ludmilla Hildegard Blumenthal, hyvästä perheestä, varakas, sievä ja tietenkin enkeli. Poika toivoo vain enonsa suostumusta, sitten hän aikoo vakiintua kunnon kansalaiseksi. Eläköön hän kauan ja onnellisena!
— Olipa se mukava uutinen. Tuntuu ihanalta, kun saa edes yhden poikansa hyvän vaimon hoiviin. Jos kaikki on kohdallaan, niin minun ei kai enää tarvitse olla huolissani Franzista, sanoi Jo-rouva ristien tyytyväisenä kätensä, sillä hän tunsi usein itsensä levottomaksi kanaemoksi, jolla oli siipiensä suojassa iso parvi poikasia.
— Niin, sitä minäkin, huokasi Tom vilkaisten syrjäsilmällä Naniin. — Nuori mies tarvitsee hyvää vaimoa vakiintuakseen. Ja mukavien tyttöjen velvollisuus on mennä naimisiin niin varhain kuin mahdollista, eikö niin, Demi?
— Jos vain mukavia poikia olisi kylliksi. Mutta naisväkeä on enemmän kuin miehiä, kuten tiedät, vastasi Demi nojaten äitinsä tuoliin.
— Se on siunattu järjestelmä, sillä tarvitaan kolme tai neljä naista, ennen kuin yksi mies selviää maailmaan, sen läpi ja siitä pois. Te pojat olette kalliita otuksia, ja on hyvä että äidit, sisaret, vaimot ja tyttäret rakastavat velvollisuuksiaan, sillä muuten te kyllä katoaisitte maailmankuvasta, sanoi Jo-rouva juhlallisesti ja avasi korin, joka pullotti täynnä rikkinäisiä sukkia. Kunnon professori kulutti niitä kovasti, ja pojat olivat tulleet isäänsä.