Tom synkkeni yhä enemmän ja vetäytyi ikkunakomeroon katselemaan tähtiä.
— Tee Tomista haudankaivaja, hän kuoppaa mielellään ne potilaat, jotka Nan tappaa, kiusoitteli Ted vilkaisten murjottajaan. Mutta Dan ei näyttänyt kuulevan hänen huomautustaan vaan kiirehti puhumaan toisesta ajatuksesta, joka oli syntynyt hänen toimeliaissa aivoissaan.
— En ole lainkaan varma, että menestyn maanviljelijänä, ja tahtoisin välttämättä tehdä jotakin vanhojen ystävieni, montanaintiaanien hyväksi. Se on rauhallinen heimo ja tarvitsee kipeästi apua; satoja montanoja on kuollut nälkään valtion laiminlyöntien takia. Siouxit ovat sotaisia, heitä on kolmekymmentätuhatta, ja siksi hallitus pelkää heitä ja antaa heille kaiken mitä he haluavat. Minusta se on kirottu häpeä! Danin silmät säihkyivät, ja hän jatkoi nopeasti: — Jos minulla olisi ollut rahaa silloin kun olin montanojen luona, olisin antanut joka centin noille raukoille. Heiltä on petkutettu kaikki elämänmahdollisuudet, kun heidät on ajettu omilta mailtaan reservaattialueelle, missä ei mikään kasva. Rehelliset asiainhoitajat voisivat tehdä paljon heidän hyväkseen, ja minusta tuntuu, että velvollisuuteni olisi auttaa. Minä osaan heidän kieltään ja pidän heistä. Minulla on nyt hiukan pääomaa, enkä tiedä, onko minulla oikeutta asettua itsekkäästi nauttimaan siitä. Mitä sanotte?
— Mene heidän luokseen, sanoi Jo syttyen heti.
— Niin, mene ja ota minut apulaiseksesi, innostui Ted. — Lähtisin hirveän mielelläni noiden kaverien luo metsästämään.
— Kerropa vähän enemmän asiasta, että voimme tuumia yhdessä, mikä olisi viisainta, sanoi herra Laurence.
Dan kuvasi, mitä oli nähnyt dakota-intiaanien ja muiden luoteisheimojen keskuudessa, kertoi heitä kohdanneista vääryyksistä, heidän kärsivällisyydestään ja rohkeudestaan.
— He sanoivat minua Dan Tulipilveksi, sillä minun aseeni oli paras, minkä he koskaan olivat nähneet. Ja Musta Haukka pelasti henkeni monta kertaa ja opetti minulle yhtä ja toista, josta on hyötyä jos menen sinne takaisin. Nyt montanoilla on ollut vastoinkäymisiä, ja minä maksaisin mielelläni velkani heille.
Kaikki olivat jo niin lämmenneet intiaanien asialle, että Dansville-innostus alkoi laimeta. Mutta varovainen herra Bhaer huomautti, että yksi ainoa rehellinen virkamies ei loppujen lopuksi voisi tehdä paljonkaan intiaanien hyväksi. Asiaa sieti harkita tarkoin, oli yritettävä saada vaikutusvaltaa oikealta taholta ja tutkittava maaperää ennen lopullisen päätöksen tekoa.
— Hyvä, minä teen niin. Käväisen Kansasissa katsomassa miltä siellä näyttää. Oikeastaan kaikkialla on niin paljon tekemistä, ettei tiedä mistä aloittaa. Toivon melkein, ettei minulla olisikaan rahaa, sanoi Dan kulmiaan rypistäen.