— Enpä tiedä. Hän pitää työstä ja vapaasta elämästä, ja ne muovaavat hänestä hyvän miehen. Ja se on toki tärkeintä. Me emme voi muuttaa hänen perusluonnettaan, mutta voimme auttaa häntä kehittymään oikeaan suuntaan.
Jo puhui vakavasti, sillä hän tunsi Danin paremmin kuin kukaan muu ja näki, ettei varsan luontoa vielä ollut taltutettu. Ja hän tiesi, että Danin kaltaiselle elämä tulisi aina olemaan kovaa.
— Älä ole huolissasi. Jos Dan menettää innostuksensa farmiin, hän voi toteuttaa tuon toisen suunnitelman. Ehkä se olisikin paras ratkaisu. Hän sopisi erittäin hyvin tuohon vaikeaan tehtävään, sillä taistelu sorrettujen puolesta pitäisi hänen vaarallisen sisunsa aisoissa.
— Toivottavasti. Mitähän tuolla nyt tapahtuu? Jo-rouva kumartui kuuntelemaan Tedin ja Josien innostuneita huutoja.
— Puhvelin pää Bessille, voi hyvä luoja, Dan! Miksi toit hänelle tuollaisen kamalan kapineen? Nan kysyi.
— Bessille tekee hyvää saada kunnon malli suoraan luonnosta. Ei hänestä mitään tule, jos hän näpertelee joutavien jumalien ja kissanpoikasten parissa, sanoi Dan halveksivasti, kun muisti, että hänen viimeksi täällä ollessaan Bess oli kahden vaiheilla valitsisiko mallikseen Apollon pään vai persialaiskissansa.
— Kiitos, minä koetan muovailla sen, ja jollen onnistu, voimme naulata pään eteisen seinään sinun muistoksesi, sanoi Bess närkästyneenä, kun hänen epäjumaliaan oli loukattu. Hänen äänensä oli makea ja kylmä kuin jäätelö.
— Sinä et kai voisi ajatellakaan, että tulisit katsomaan minun tulevaa siirtokuntaani. Liian sivistymätön paikka, vai mitä? Dan kysyi tavoitellen nöyrää sävyä.
— Minä menen Roomaan opiskelemaan vuosikausiksi. Kaikki maailman kauneus ja taide on siellä, eikä yksi ihmisikä riitä sen nauttimiseen, vastasi Bess.
— Rooma on vanha homeinen hauta verrattuna minun suurenmoisiin Kalliovuoriini. Usko pois, voisin näyttää sinulle sellaista, joka lennättäisi vanhat mestarisi ilmaan kuin leijat. Ja ellet satapäisestä villihevoslaumasta löydä kauneutta, silloin minä antaudun, puuskahti Dan.