Nan puhua pälpätti purkaen jännitystään, jota ammattiylpeys ei sallinut hänen paljastaa, ja pojat hyväksyivät hänen ehdotuksensa heti, sillä on aina helpompaa toimia kuin odottaa aloillaan. Ted meni pumpulle pesemään kasvojaan ja hankaamaan vähän väriä poskiinsa, ennen kuin valjasti hevosen. Nan nouti salaa hattunsa sisältä ja jätti Daisyn neulatyynyyn kirjelapun, jossa ilmoitti lähteneensä poikien kanssa ajelulle. Sitten hän riensi takaisin ja tapasi potilaansa paljon reippaampina. He nousivat rattaille, asettivat Robin jalka koholla takapenkille ja ja lähtivät matkaan niin huolettoman näköisinä kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Tohtori Morrison ei ollut millänsäkään asiasta, sanoi vain, että Nan oli menetellyt oikein. Mutta kun pojat keventyneinä laskeutuivat alakertaan, hän kuiskasi Nanille:
— Lähettäkää koira karanteeniin joksikin aikaa ja pitäkää poikaa silmällä, mutta hänen ei tarvitse tietää siitä mitään. Ilmoittakaa minulle heti, jos jokin näyttää olevan hullusti. Tällaisissa tapauksissa ei koskaan voi olla varma.
Nan nyökkäsi huojentuneena, kun vastuu oli poissa hänen harteiltaan. Sen jälkeen kaikki kolme pistäytyivät tohtori Watkinsin luona pyytämässä, että tämä tulisi tutkimaan Donia. Hauska teehetki Nanin kotona virkisti poikia, ja kun he tulivat Plumiin iltaviileällä, koko tapaturma tuntui perin kaukaiselta. Koska vieraat vielä juttelivat etukuistilla, kolmikko vetäytyi talon taakse; Ted rauhoitti mieltään keinuttamalla Robia riippumatossa ja Nan kertoi juttuja, kunnes eläinlääkäri saapui.
Tohtori Watkins sanoi, että Don oli hiukan huonossa kunnossa, mutta vesikauhusta ei näkynyt merkkiäkään sen kummemmin kuin kissanpojassa, joka pyöri jokaisen jaloissa koko tutkimisen ajan.
— Koira kaipaa isäntäänsä ja kärsii helteestä. Ehkä sitä on ruokittu liian hyvin. Minä pidän sitä muutaman viikon ja lähetän sen terveenä takaisin, sanoi tohtori Watkins, kun Don laski ison kuononsa miehen käteen ja katseli häntä viisailla silmillään kuin vaistoten, että vihdoinkin joku ymmärsi hänen koettelemuksensa.
Don lähti murisematta eläinlääkärin mukaan, ja salaliittolaiset jäivät neuvottelemaan, miten Rob voisi lepuuttaa jalkaansa perheen huomaamatta. Onneksi Rob vietti muulloinkin tuntikausia pienessä kirjastossa, niin että hän saattoi huomiota herättämättä maata sohvalla kirja kädessä niin kauan kuin tahtoi. Ja kun hän oli luonteeltaan rauhallinen ja toiveikas, ei hän kiusannut itseään turhalla pelolla, vaan toipui pian järkytyksestä.
Mutta Tediä oli vaikeampi saada rauhoittumaan. Hän kiemurteli yhä katumuksen tuskissa ja tunsi olonsa aivan kurjaksi, kun ei edes äiti ollut kotona. Päivät hän vietti Robin luona, hosui, jutteli ja tuijotti tätä niin levottomana, että hyväntahtoinen potilas kiusaantui, vaikkei antanut veljen sitä huomata. Mutta öisin oli vielä vaikeampaa. Vilkkaan mielikuvituksen ruokkimat kauhukuvat ahdistivat Tediä niin, että hän makasi valveilla ja käveli välistä unissaan. Nan piti poikaa silmällä ja määräsi joskus rauhoittavia lääkkeitä, luki hänelle, piti saarnoja ja tavatessaan Tedin yöllä kummittelemassa uhkasi panna oven lukkoon, ellei poika pysyisi vuoteessa.
Tämä vaihe meni aikanaan ohi. Mutta oikukkaassa pojassa tapahtui muutos. Kaikki huomasivat sen jo ennen kuin äiti Bhaer palasi kysymään, mikä oli taltuttanut Leijonan sisun. Poika oli hilpeä, mutta ei yhtä vallaton kuin ennen, ja usein kun kiusanteon halu vaivasi, hän luikki yksinäisyyteen purkamaan sisuaan.
— Tässä on jotain kummaa, sanoi Jo oltuaan viikon kotona, hän oli ymmällä nuoremman poikansa hyvästä käytöksestä. — Ted on oikea pyhimys, taidamme olla menettämässä hänet. Johtuuko se Megin hyvästä vaikutuksesta vai Daisyn hienoista ruuista vaiko niistä pillereistä, joita Nan hänelle salaa syöttää? Jotakin noituutta täällä on harjoitettu minun poissaollessani.