— Ted kasvaa, rakas ystävä, hänestä tulee aikuinen. Minusta Robkin on muuttunut. Hän on entistä miehekkäämpi ja vakavampi ja pysyttelee yhä enemmän minun seurassani. Nuoret voivat joskus hämmästyttää meitä tällä tavalla, Jo.
Professori katseli puhuessaan miettivästi Robia ja Tediä, jotka olivat juuri tulossa portaita ylös. Ted piti kättään veljensä olkapäällä kuunnellen, kun Rob puhui innokkaasti kädessään olevasta kivestä. Ennen Ted oli pilkannut Robin harrastuksia, pannut tiilenpalasia hänen tyynynsä alle ja soraa hänen kenkiinsä tai lähetellyt pikapostissa "professori R.M. Bhaerille" milloin mitäkin törkyä. Mutta nykyään hän osoitti veljeään kohtaan huomaavaisuutta, joka liikutti ja huvitti vaatimatonta Robia.
Robin jalka parantui hyvää vauhtia, mutta hän ontui vielä hiukkasen. Perheelle hän selitti kompastuneensa portaissa ja varoi näyttämästä haavaa muille kuin Nanille ja Tedille.
— Me puhumme teistä, pojat. Tulkaapas kertomaan, mikä hyvä haltija talossa on käynyt meidän poissaollessamme, kun täällä tuntuu tapahtuneen muutoksia, sanoi Jo-rouva taputtaen sohvaa kummaltakin puoleltaan. Pojat hymyilivät mutta tunsivat hiukkasen syyllisyyttä, sillä tähän saakka äiti ja isä olivat aina tienneet kaiken, mitä heille oli tapahtunut.
— Se johtuu vain siitä, että Bobby ja minä olemme olleet niin paljon kahden. Me olemme nykyään melkein kuin kaksoset. Minä hiukan villitsen häntä ja hän taas rauhoittaa minua aika lailla. Niinhän isä ja sinäkin täydennätte toisianne. Se on mukavaa, minä pidän siitä. Ted selitti mielestään asian erinomaisesti.
— Äiti ei kyllä pidä siitä, että vertaat itseäsi häneen. Mutta minä olen ylpeä jos muistutan isää, sillä siihen pyrinkin, vastasi Rob kaikkien nauraessa Tedin kohteliaisuudelle.
— Kyllä minä pidän Tedin vertauksesta, sillä se on totta. Ja jos sinä, Rob, autat veljeäsi läheskään niin paljon kuin isä on auttanut minua, et tosiaan elä turhaan, sanoi Jo-rouva sydämellisesti.
— Minustakin on hauskaa, että te pojat olette löytäneet toisenne, sanoi professori Bhaer nyökäten pojilleen, jotka eivät oikein tienneet, miten suhtautua kiitokseen. Rob pysyi hiljaa, sillä hän pelkäsi sanovansa liikaa, mutta Ted ei huomannut pitää varaansa.
— Minä vain olen havainnut, miten hyvä kaveri Bobby on. Hänhän on aina ollut hirveän viisas, mutta minusta hän oli vähän lallus, kun istui aina nenä kiinni kirjassa eikä tullut mukaan mihinkään touhuihin. Mutta nyt minä tiedän, että vanha kunnon Rob on aikamoinen sankari. Tekin olisitte samaa mieltä, jos tietäisitte kaiken.
Robin varoittava katse sai Tedin äkkiä vaikenemaan ja punastumaan.