— Emmekö sitten saa tietää kaikkea? kysyi Jo nopeasti, sillä hän huomasi hälytysmerkin ja tunsi, että häneltä salattiin jotakin.
— Muutos ei taidakaan johtua pelkästä varttumisesta, hän jatkoi. — Minusta tuntuu, että Ted on taas ollut pahanteossa ja Rob pelastanut hänet jostakin kiipelistä. Siksi minun ajattelematon poikani on laupias kuin karitsa ja minun tunnollinen poikani vääntelehtii mielenvaivassa, sillä hän ei ole tottunut salaamaan mitään äidiltään.
Rob oli nyt yhtä punainen kuin Ted, mutta tuokion epäröityään hän näytti helpottuneelta ja sanoi:
— Olet oikeilla jäljillä, äiti, mutta kaikki on nyt ohi eikä vahinkoa ole tapahtunut, niin että annetaan asian olla ainakin toistaiseksi. Tuntui pahalta salailla teiltä, mutta nyt tiedätte niin paljon kuin tarvitaankin. Meille molemmille tämä juttu on ollut vain hyväksi.
Jo katsoi Tediä, joka räpytteli silmiään, mutta kesti katseen kuin mies. Sitten hän kääntyi Robin puoleen, joka hymyili niin iloisesti, että Jo uskoi asioiden olevan tolallaan. Mutta jokin piirre Robin kasvoissa hämmästytti häntä, ja hän huomasi, että juuri tuo ilme sai pojan näyttämään vanhemmalta ja vakavammalta kuin ennen. Samassa hän muisti Nanin ja poikien vaihtamat silmäykset, ja hänelle valkeni äkkiä, että Rob oli ollut jossakin vaarassa.
— Rob, sinä olet ollut sairas. Kerro heti, sillä sellaisia salaisuuksia minä en salli. Pojat saavat joskus kärsiä koko elämänsä sen vuoksi, että ovat olleet huolimattomia tai välinpitämättömiä onnettomuustapauksissa. Fritz, vaadi heitä puhumaan!
Herra Bhaer pani paperinsa pois, asettui poikien eteen ja sanoi:
— Te haluatte ehkä säästää äitiä ja minua, mutta se on turhaa.
Kertokaa totuus, pojat, me kestämme sen kyllä. Olkaa rohkeita.
Ted sukelsi sohvatyynyjen väliin ja pysyi siellä, niin ettei hänestä näkynyt kuin punoittava korvapari, kun Rob kertoi tapauksen vakuuttaen, että koko juttu oli loppujen lopuksi ollut aivan mitätön, koska Don oli terve. Haavakin oli parantunut hyvin eikä vaivannut enää juuri ensinkään.
Vakuutuksista huolimatta Jo kalpeni säikähdyksestä ja isä kääntyi poispäin äännähtäen: "Ach Himmel", mikä sai Tedin lisäämään vielä yhden tyynyn päänsä päälle. Vaimea ääni, joka muistutti tukehtuvan henkäystä tai haukotusta, kuului tyynyjen alta ja Tedin pitkien jalkojen asento ilmaisi niin selvästi epätoivoa, että äiti Bhaer kumartui penkomaan tyynyjä, kunnes löysi pörröisen keltaisen pään, silitti sitä ja naurahti rohkaisevasti: