Jota nauratti, mutta hän hillitsi itsensä ja virkkoi kiivaasti, sillä hänkin alkoi vähitellen kiihtyä:

— Älä kiroa, Teddy! Hän ei ole vanha eikä mikään peijakas, vaan hyvä ja ystävällinen ja sinun jälkeesi paras ystäväni. Minä pyydän ettet raivostu. Tahdon olla sinulle ystävällinen, mutta suutun varmasti, jos parjaat professoriani. Minulla ei ole pienintäkään aikomusta rakastua häneen enempää kuin kehenkään muuhunkaan.

— Kohta sinä rakastut kuitenkin, ja mitä minusta silloin tulee?

— Sinäkin rakastut johonkin toiseen niin kuin järkevä poika ainakin ja unohdat tämän surun.

— En voi rakastaa ketään muuta. Enkä milloinkaan unohda sinua, Jo, en milloinkaan! Laurie polki jalkaa tehostaakseen kiihkeätä vakuutustaan.

— Mihin ihmeeseen joudun hänen kanssaan? huokaili Jo saatuaan huomata, että tunteita oli vaikeampi hallita kuin hän oli luullutkaan. — Et ole vielä kuullut, mitä halusin sanoa sinulle. Istu tuohon ja kuuntele, sillä tahdon ennen kaikkea menetellä oikein ja tehdä sinut onnelliseksi, hän sanoi koettaen tyynnyttää pojan järkipuheella, mikä osoitti ettei hän tiennyt mitään rakkaudesta.

Laurie oli havaitsevinaan sanoissa heikon toivon kipinän ja heittäytyi nurmelle Jon jalkojen juureen, nojasi kyynärpäänsä alimpaan portaaseen ja katsoi tyttöä odottavasti. Mutta nyt Jon oli entistä vaikeampi pitää ajatuksensa selvinä ja puhua rauhallisesti. Miten hän saattoi lausua kovia sanoja pojalleen, joka katsoi häntä silmät täynnä rakkautta ja kaipausta. Hän käänsi Laurien pään lempeästi poispäin ja silitteli aaltoilevaa tukkaa, joka hänen toivomuksestaan oli saanut kasvaa. Miten liikuttavaa sekin oli!

— Olen samaa mieltä äidin kanssa, että me emme sovi toisillemme, sillä kiivas luonteemme ja tahtomme tekisivät meidät hyvin onnettomiksi, jos olisimme niin hupsuja, että… Jo pysähtyi hetkeksi, mutta Laurie täydensi lauseen kasvot säteillen:

—… että menisimme naimisiin. Ei, se ei ole totta! Jos sinä rakastaisit minua, Jo, minusta tulisi täydellinen pyhimys, sillä voisit tehdä minusta mitä ikinä haluat.

— En voi. Minä olen koettanut, mutta en ole onnistunut enkä uskalla vaarantaa onneamme sellaisella kokeilulla. Me emme sovi toisillemme, niin että pysytään hyvinä ystävinä koko elämämme eikä tehdä mitään harkitsematonta.