— Mitä vielä? kysyi Laurie, jonka oli vaikea kärsivällisesti kuunnella tuota ennustusten tulvaa.

— Ei mitään, sanon vain etten kai milloinkaan mene naimisiin. Olen onnellinen näin ja rakastan vapauttani niin paljon, ettei minulla ole ollenkaan kiire luopua siitä jonkun kuolevaisen vuoksi.

— Kyllä minä sinut tiedän! puuttui Laurie puheeseen. — Nyt sinä ajattelet noin, mutta tulee aika, jolloin sinulla on joku, jota rakastat silmittömästi ja jonka edestä olisit valmis vaikka kuolemaan. Minä tunnen sinut ja tiedän, että niin siinä käy ja minun on seistävä syrjästäkatsojana.

Rakastunut Laurie parka paiskasi lakkinsa maahan, ja se olisi vaikuttanut vallan naurettavalta, jolleivät hänen kasvonsa olisi olleet niin kärsivän näköiset.

— Aivan niin, minä tahdonkin elää ja kuolla hänen hyväkseen, jos hän joskus tulee tielleni ja saa minut vastoin tahtoani rakastumaan, ja sinun on se kestettävä! huudahti Jo, jonka kärsivällisyyden Teddy-parka oli saanut loppumaan. — Olen tehnyt parhaani, mutta sinä et tahdokaan tulla järkiisi. Olet itsekäs, kun kerjäät minulta sitä, mitä en voi sinulle antaa. Pidän sinusta ystävänä, mutta en milloinkaan mene kanssasi naimisiin. Mitä pikemmin sen uskot, sitä parempi meille kummallekin — se siitä!

Tuo puhe oli kuin tulta tappuroihin. Laurie katseli tyttöä hetkisen ikään kuin epäröiden mitä tehdä. Sitten hän äkkiä käänsi Jolle selkänsä ja sanoi epätoivoisella äänellä:

— Sinä kadut vielä, Jo!

— Mihin menet, Laurie? kysyi Jo pelästyneenä hänen synkkää ilmettään.

— Helvettiin! kuului lohdullinen vastaus.

Jon sydän lakkasi hetkeksi lyömästä, kun hän näki Laurien syöksyvän joen rantaan. Mutta tarvitaan paljon syntiä, kurjuutta tai mielettömyyttä ennen kuin nuori mies turvautuu väkivaltaiseen kuolemaan, eikä Laurie ollut niin heikko, että olisi lannistunut ensimmäisestä vastoinkäymisestä. Hänen mieleensä ei juolahtanutkaan romanttinen hukuttautuminen, vaan hän meni kuin sokean vaiston johdattamana veneelleen, heitti yltään takin ja lakin ja alkoi soutaa voimainsa takaa, parempaa vauhtia kuin monessakaan soutukilpailussa. Jo veti syvään henkeä katsellessaan poikaparkaa, joka koetti voittaa sydänsurunsa.