— En voi.
— Ainahan mielesi on tehnyt lähteä matkoille ja minä lupasin, että tutkinnon suoritettuasi pääset.
— Niin, mutta en aikonut lähteä yksinäni. Laurie kulki kiivaasti huoneen poikki kasvoillaan ilme, jota isoisän ei onnekseen tarvinnut nähdä.
— Ei sinun tarvitse lähteä yksinäsi. On eräs, joka on aina valmis kanssasi vaikka minne.
— Kuka? kysyi Laurie ja pysähtyi kuuntelemaan.
— Minä.
Laurie tuli nopeasti takaisin hänen luokseen, ojensi kätensä ja sanoi ääni karheana:
— Minä olen itsekäs lurjus; mutta — isoisä — tiedäthän, että —
— Herra paratkoon, tiedän kyllä. Olen itse nuorena kokenut saman ja sitten olen nähnyt isäsi kokemukset. Istu nyt, poikaseni, rauhallisesti kuuntelemaan minun suunnitelmiani. Kaikki on valmista ja voimme toteuttaa sen milloin hyvänsä. Isoisä piti kiinni pojan kädestä kuin peläten, että tämä karkaisi hänen käsistään niin kuin isänsä aikoinaan.
— No niin, isoisä? sanoi Laurie osoittamatta erityistä kiinnostusta.