— Hyvä, ajatteli vanhus mielessään. — Tällä hetkellä et välitä siitä, mitä lupaat, mutta tulee aika, jolloin tuo lupaus pitää sinut poissa pahoilta teiltä, jollen aivan erehdy.
Herra Laurence oli toimekas mies ja takoi niin kauan kuin rauta oli kuumaa, ja ennen kuin Laurie ehti tointua sen verran, että olisi ryhtynyt vastarintaan, he olivat jo matkalla. Valmistelujen kestäessä Laurie oli raskasmielinen, oikullinen ja hermostunut, hänelle ei maistunut ruoka, hän pukeutui huolimattomasti ja kulutti suuren osan ajastaan pianon ääressä. Hän karttoi Jota, mutta tuijotti häntä ikkunastaan niin kärsivän näköisenä, että Jo näki yöllä hänen kasvonsa unissaan ja tunsi päivällä raskasta syyllisyyttä.
Laurie ei milloinkaan puhunut onnettomasta rakkaudestaan niin kuin jotkut pettymyksen kärsineet eikä hän sallinut kenenkään, ei edes rouva Marchin, lohduttaa tai osoittaa myötätuntoa. Se oli jossakin suhteessa helpotus hänen ystävilleen. Mutta hänen lähtöään edeltävät viikot olivat surkeat ja kaikki olivat iloisia siitä, että poikaparka pääsi uuteen ympäristöön, joka auttaisi häntä unohtamaan surunsa. Laurie tietysti hymyili synkkänä tälle heidän harhaluulolleen, mutta antoi toisten pysyä käsityksessään ajatellen ylimielisesti, että hänen uskollinen rakkautensa kestäisi ikuisesti.
Lähdön hetkellä Laurie näytteli hyväntuulista ja huoletonta. Iloisuus ei tarttunut kehenkään, mutta toiset koettivat hänen tähtensä näyttää hilpeiltä, ja kaikki sujui mainiosti, kunnes rouva March suuteli häntä äidillisesti. Silloin Laurielle tuli kiire. Hän syleili kaikkia unohtamatta murheellista Hannaakaan ja juoksi alas portaita kuin henkensä edestä. Jo tuli kohta perästä huiskuttaakseen hänelle, jos hän sattuisi katsomaan taakseen. Laurie katsoikin, tuli takaisin, kiersi käsivartensa Jon ympäri ja katsoi häneen liikuttavan rukoilevasti:
— Voi, Jo, etkö sittenkin voisi?
— Teddy kulta, kunpa voisinkin!
Muuta ei sanottu. Seurasi hetken äänettömyys, sitten Laurie suoristautui ja sanoi: — Hyvä on, mitä siitä! ja lähti. Mutta kaikki ei ollut hyvin, eikä Jo sanonut "mitä siitä", sillä Laurien kiharaisen pään hetkeksi painuessa hänen olkaansa vasten hänestä tuntui, kuin hän olisi haavoittanut parasta ystäväänsä. Ja kun Laurie lähti jälkeensä katsomatta, Jo tiesi ettei tämä milloinkaan palaisi hänen luokseen.
13
BETHIN SALAISUUS
Kun Jo keväällä palasi kotiin, hän järkyttyi huomatessaan Bethissä tapahtuneen muutoksen. Kukaan ei puhunut siitä eikä näyttänyt tajuavan sitä, sillä muutos oli tapahtunut vähitellen. Mutta Jo, jonka katse oli poissaolon aikana terävöitynyt, huomasi sen heti, ja kun hän näki sisarensa kasvot, raskas paino laskeutui hänen sydämelleen.