— Niin, silloin lakkasin toivomasta, vaikka en tahtonut sitä myöntää. Koetin pitää sitä sairaalloisena kuvitelmana enkä tahtonut tehdä ketään levottomaksi. Mutta kun näin, miten terveitä ja vahvoja te kaikki olitte ja miten te suunnittelitte kaikenlaista hauskaa, silloin tuntui vaikealta, ettei minusta tulisikaan samanlaista kuin te. Se oli kurjaa, Jo.
— Voi Beth, mikset kertonut minulle, että olisin saanut auttaa ja lohduttaa sinua? Kuinka saatoit salata sen minulta ja kantaa taakkasi aivan yksin?
Jon ääneen sisältyi hellää soimausta, ja hänen sydäntään ahdisti, kun hän ajatteli taistelua, jonka Beth oli saanut hiljaisuudessa käydä, ennen kuin hän saattoi jättää jäähyväiset terveydelle, rakkaudelle ja elämälle ja ottaa ristin ilomielin kantaakseen.
— Ehkä se oli väärin, mutta tarkoitukseni oli tehdä oikein. En ollut itsekään varma, kukaan ei puhunut siitä mitään ja minä toivoin, että olin erehtynyt. Olisi ollut itsekästä pelotella teitä, kun äiti oli huolissaan Megin vuoksi, Amy kaukana poissa, ja sinä ja Laurie olitte niin onnellisia — ainakin minä luulin niin.
— Ja minä luulin sinun rakastavan häntä ja lähdin pois, kun en itse voinut rakastaa, huudahti Jo iloisena, kun vihdoin sai kertoa totuuden.
Beth näytti hämmästyvän ajatusta niin, että Jon täytyi surustaan huolimatta hymyillä. Sitten hän lisäsi hellästi:
— Sinä et siis rakastanut häntä, kultaseni? Minä pelkäsin sitä ja kuvittelin, että sydänparkasi oli täynnä rakkaussuruja koko ajan poissa ollessani.
— Mutta Jo, miten minä olisin voinut rakastua häneen, kun hän piti sinusta? kysyi Beth viattomasti. — Minä pidän hänestä paljon, hän on hyvä minulle. Mutta koskaan hän ei voisi olla minulle muu kuin veli. Toivon että hänestä kerran tuleekin veljeni.
— Ei ainakaan minun ansiostani, virkkoi Jo päättäväisesti. Amy on enää jäljellä, ja he sopisivatkin hyvin yhteen. Mutta tällä hetkellä en välitä niistä asioista vähääkään. En välitä kenestäkään muusta kuin sinusta, Beth. Sinun täytyy parantua.
— Voi kuinka hartaasti haluaisinkin tulla terveeksi! Minä koetan parhaani, mutta joka päivä tunnen heikontuvani ja tunnen yhä varmemmin, etten koskaan toivu. Tämä on kuin vuoroveden vaihtuminen. Se tapahtuu hitaasti, mutta kukaan ei voi sitä estää.