— Se täytyy estää. Sinun aikasi ei vielä saa loppua, sinähän olet vasta yhdeksäntoista. Sinä et saa kuolla. Minä teen jotakin, rukoilen ja taistelen sitä vastaan. Minä pidän sinut luonani, vaikka mikä olisi, meidän täytyy löytää keinoja, vielä ei voi olla liian myöhäistä, Jumala ei voi olla niin julma, että ryöstäisi sinut minulta, huudahti Jo uhmaavasti, sillä hänen mielensä ei ollut suinkaan yhtä nöyrän alistuva kuin Bethin.
Yksinkertaiset, vilpittömät ihmiset eivät paljon puhu uskostaan. Se näyttäytyy pikemmin teoissa kuin sanoissa ja sillä on voimakkaampi vaikutus kuin saarnoilla ja selityksillä. Beth ei osannut selittää uskoaan, joka antoi hänelle voimaa ja rohkeutta luopua elämästä ja iloisena odottaa kuolemaa.
Luottavaisena kuin lapsi hän jätti kaikki kysymykset ja turvautui Isään Jumalaan ja Luonto-äitiin varmana siitä, että nämä yksin voivat parhaiten vahvistaa ja opettaa sekä sielua että ruumista niin tätä kuin tulevaakin elämää varten. Hän ei nuhdellut Jota tekohurskaasti, vaan rakasti sisartaan entistä enemmän tämän kiihkeän kiintymyksen vuoksi. Beth ei voinut sanoa: Kuolen mielelläni, — sillä hänestä oli ihanaa elää. Hän saattoi vain huokaista: Koetan tyytyä, ja piti tiukasti kiinni Josta, kun katkera suru ensi kertaa valtasi heidät kummankin.
Jonkin ajan kuluttua Beth rauhoittui ja sanoi:
— Kerrotko kotona kun palaamme?
— Luulen että he näkevät sen kertomattakin, huokasi Jo, sillä hänestä tuntui että Beth huononi päivä päivältä.
— Ei se ole varmaa. Olen kuullut, että usein ne, jotka rakastavat eniten, ovat sokeimpia sellaisissa asioissa. Jos he eivät huomaa, niin kerro sinä heille minun puolestani. En halua salata heiltä mitään ja on parasta valmistaa heitä. Megillä on John ja pienokaiset lohdutuksenaan, mutta sinun täytyy tukea isää ja äitiä, tuethan Jo?
— Tuen jos pystyn. Mutta Beth, minä en anna vielä periksi. Minä tahdon uskoa, että se onkin pelkkää kuvittelua, ja saada sinutkin ajattelemaan niin, sanoi Jo koettaen puhua iloisesti.
Beth makasi hetken ajatuksissaan, sitten hän sanoi rauhalliseen tapaansa:
— En osaa oikein ilmaista ajatuksiani, enkä yrittäisikään selittää niitä muille kuin sinulle, Jo. Tahtoisin vain sanoa, että tuntuu kuin minun elämäni olisi alusta alkaen tarkoitettu lyhyeksi. En ole sellainen kuin te toiset. En koskaan ole suunnitellut, mitä tekisin aikuisena. En milloinkaan ole ajatellut meneväni naimisiin niin kuin te. En oikein ole osannut kuvitella itseäni muuna kuin pienenä, tyhmänä Bethinä, joka häärää kotona ja on hyödyksi vain siellä. En ole koskaan halunnut lähteä kotoa, ja nytkin minusta on vaikeinta erota teistä. En pelkää yhtään, mutta minusta tuntuu, että minulla on taivaassakin koti-ikävä.