Jo ei voinut vastata; vähään aikaan ei kuulunutkaan kuin tuulen humina ja laineitten loiskuntaa. Valkosiipinen lokki lensi ohi, ja auringon säteet leikittelivät sen hopeanhohteisessa rinnassa. Beth seurasi sitä silmillään, kunnes se katosi näkyvistä ja hänen katseensa kävi surulliseksi.
Pieni harmaa rantasipi sipsutti rantaa pitkin piipittäen hiljaa kuin olisi iloinnut merestä ja auringosta. Se tuli aivan lähelle Bethiä, tirkisteli häntä ystävällisesti toisella silmällään ja kävi kodikkaasti hänen viereensä kivelle märkiä höyheniään sukimaan. Beth hymyili tyytyväisenä, kun lintu näytti pyrkivän hänen ystäväkseen ja oli muistuttamassa, että hän vielä sai nauttia ihanasta maailmasta.
— Lintu pieni! Katso, miten se on kesy. Minä pidän näistä linnuista enemmän kuin lokeista. Ne eivät ole yhtä uljaita ja kauniita, mutta sen sijaan onnellisen ja luottavaisen näköisiä pikku olentoja. Viime kesänä sanoin näitä omiksi linnuikseni ja äidinkin mielestä ne muistuttivat minua. Ne ovat ahkeria, vaatimattomia olentoja, jotka aina pysyttelevät rannikolla ja sirkuttavat omaa tyytyväistä lauluaan. Sinä olet kuin lokki, uljas ja voimakas, sinä rakastat myrskyä ja tuulta, lennät kauas merelle etkä kaipaa ketään toveria. Meg on kyyhkynen ja Amy kuin leivonen, josta hän kirjoittaa; yrittää korkealle pilviin, mutta palaa aina takaisin omaan pesäänsä. Amy kulta! Hän on kovin kunnianhimoinen, mutta hänellä on hyvä ja hellä sydän. Lensi hän miten korkealle hyvänsä, kotiaan hän ei unohda. Toivon että vielä näen hänet, mutta hän tuntuu olevan tavattoman kaukana.
— Hän tulee keväällä ja silloin voit ottaa hänet iloisena vastaan. Minä aion saada sinut terveeksi ja punaposkiseksi siihen mennessä, sanoi Jo, ja hänestä tuntui että Bethissä puhetapa oli muuttunut eniten. Tämä ilmaisi nyt ajatuksensa välittömästi ja vaivattomasti, aivan toisin kuin entinen ujo Beth.
— Jo kulta, ei kannata enää toivoa. Mutta ei surra vaan ollaan iloisia, niin kauan kuin saamme olla yhdessä. Meillä on hauskaa keskenämme, sillä minulla ei ole kovia tuskia ja uskon, että kaikki käy helposti, kun sinä olet tukenani.
Jo kumartui suutelemaan sisarensa rauhallisia kasvoja ja tuolla suudelmalla hän lupautui sieluineen ruumiineen palvelemaan Bethiä.
Jo oli oikeassa. Heidän palatessaan kotiin ei tarvittu enää sanoja, sillä isä ja äiti näkivät nyt selvästi sen, miltä he olivat viimeiseen asti toivoneet säästyvänsä. Matkasta väsyneenä Beth meni heti vuoteeseen sanottuaan olevansa iloinen, kun pääsi taas kotiin. Kun Jo tuli alakertaan, hän näki että oli turha kertoa Bethin salaisuutta. Isä nojasi uunin reunukseen eikä kääntynyt hänen tullessaan, mutta äiti ojensi kätensä kuin apua anoen, ja Jo meni ääneti lohduttamaan häntä.
14
UUSIA VAIKUTELMIA
Kello kolmen aikaan iltapäivällä koko Nizzan hienosto oli kävelemässä Promenade des Anglais'lla, joka oli ihastuttava kävelypaikka. Palmut, kukkaistutukset ja trooppiset pensaat reunustivat sitä. Toisella puolen aaltoili meri ja toisella puolen oli ajotie, jonka varrella oli huviloita ja hotelleja, kun taas kauempana näkyi appelsiinipuiden peittämiä kukkuloita. Siellä oli monien kansallisuuksien edustajia, siellä puhuttiin monia eri kieliä ja käytettiin monenlaisia pukuja.