— Ajattelen, että mademoiselle on käyttänyt hyvin aikansa ja tulos on kerrassaan viehättävä, vastasi Laurie vieden käden sydämelleen ja kumartaen ihastuneen näköisenä.
Amy punastui mielihyvästä. Kohteliaisuus ei kuitenkaan oikein tyydyttänyt häntä, kun hän muisti, miten Laurie ennen kotona jossakin juhlatilaisuudessa oli tarkastellut häntä joka puolelta ja ylistänyt häntä 'äärettömän sieväksi', hymyillyt sydämellisesti ja taputtanut häntä hyväksyvästi päälaelle. Hän ei pitänyt tästä uudesta äänensävystä, Laurie oli ilmeisesti vilpitön, mutta kuulosti eleestä huolimatta välinpitämättömältä.
— Jos hänestä tulee tuollainen mies, hän olisi saanut mieluummin jäädä pikkupojaksi, mietti Amy joka tunsi omituista pettymystä ja mielipahaa, vaikka koetti näyttää iloiselta.
Postissa oli pari kallisarvoista kirjettä kotoa, ja annettuaan ohjakset Laurielle Amy luki ne onnellisena heidän ajaessaan varjoisaa katua vihreiden pensasaitojen lomitse, missä ruusut kukkivat kauniisti kuin kesäkuussa.
— Äiti kirjoittaa, että Beth on hyvin heikkona. Tuntuu usein siltä, että minun pitäisi lähteä kotiin, mutta he kehottavat aina minua jäämään, ja niin minä olen jäänyt, sillä en enää toiste saa näin hyvää tilaisuutta, sanoi Amy surullisena vähän matkaa luettuaan.
— Minusta olet oikeassa siinä, tyttöseni. Kotonaolostasi ei olisi mitään hyötyä, ja heistä on päin vastoin hauska tietää, että voit hyvin ja olet täällä onnellinen ja iloinen.
Laurie siirtyi puhuessaan hiukan lähemmäksi Amya ja oli taas enemmän entisensä kaltainen. Hänen katseensa, käytöksensä ja herttaisesti lausuttu "tyttöseni" haihduttivat Amya vaivanneen pelon ja vakuuttivat hänelle, että sattuipa sitten mitä harmeja hyvänsä, hän ei ollut yksin vieraassa maassa. Samassa hän jo nauroi ja näytti Laurielle piirrosta, jossa Jo oli kuvattu kirjailijan asussaan. Hatun rusetti törrötti pystyssä ja suun kohdalta lähtivät sanat: "Innoituksen tuli palaa."
Laurie hymyili, otti paperin ja kätki sen povitaskuunsa, 'jottei tuuli veisi sitä'. Sitten hän kuunteli kiinnostuneena, kun Amy luki ääneen Jon eloisan kirjeen.
— Tästä tulee hauska joulu. Aamulla sain lahjoja, sitten tulit sinä ja kirjeet kotoa ja illalla on vielä kutsut, virkkoi Amy, kun he nousivat vaunuista vanhan linnan raunioiden luona ja kesyt riikinkukot astelivat parvena heitä vastaan odottaen ruoka-annostaan.
Kun Amy nauraen sirotteli muurilta leivänmurusia koreille linnuille, Laurie tarkasteli uteliaana tyttöä samoin kuin tämä äsken häntä, nähdäkseen mitä muutoksia aika ja ulkomaanmatka olivat saaneet aikaan. Hän ei havainnut mitään oudoksuttavaa tai ikävää; Amy oli yhtä pirteä ja suloinen kuin ennenkin, ehkä vähän asenteellinen puheessaan ja käytöksessään, mutta olemukseltaan erittäin hienostunut ja tyylikäs.